torstaina, helmikuuta 28, 2008

Mitä söisin, jos täytyisi valita?

Muun muassa Uneliaassa blogissa oli listattu kahdeksan ruoka-ainetta, joista et luovu. Prisman Totuus ruoasta -dokumentissa taannoin oli myös tutkimus, jossa nuorten piti itse valita ruoka-aineita, joita he syövät kahden viikon ajan. Vaikka pojat valitsivat ruoat itse, ne alkoivat silti kuvottaa heitä. Käyköhän näin jokaiselle? Who knows, mutta itsekin oli pakko päästä listailemaan suosikkejani, kun se oma ruokalista tuntuu muodostuvan tietylle, melko muuttumattomalle perustalle (vaikka vaihtelua onkin paljon). Tässä ei ehkä ole kaikkea, mutta suurin osa tärkeimmistä varmasti.

1. Maitotuotteet. Nämä on nyt pakko nivoa yhteen, sillä ne muodostavat selvästi yhden olennaisimmat osan ruokavaliostani muodossa jos toisessa. Vaikka maitoa en kotioloissa sellaisenaan paljon juo, melkein itku tulee, jos jääkaapista ei loppuviikosta löydy raejuustoa, rahkaa tai jogurttia. Lähes ruoka kuin ruoka vaatii kaverikseen jotain näistä. Juustot ovat yksi suurimmista herkuista nekin.

2. Leipä. Kyllä leipä on ehdottomasti jotain, mistä en luovu. Hiilihydraatit voisi toki ottaa vaikka vain kaurahiutaleista, pastasta tai muroista, mutta leipä on vain niin hyvää, että sitä kaipaisi kuitenkin.

3. Omena. Suosikkihedelmäni. Maku on vain niin loistava, että voittajaa ei ole. Ja minä olin tälle vielä lapsena allerginen!

4.Porkkanat. Porkkanoita on kaapissani aina, ja niitä menee.

5. Marjat. Osa jokapäiväistä ruokavaliota minulle.

6. Kaurahiutaleet. Edullista, helppoa, sopii moneen käyttöön, maistuu hyvältä ja on terveellistä.

7. Kananmuna. Kaikki, mitä sanoin kaurahiutaleista, pätee myös tähän.

8. Jäätelö. Kaikista maailman herkuista valitsisin jäätelön. Voi myös huijata ja ujuttaa jäätelön seassa itseensä ne kaikki muut herkut: keksit, suklaan ja karkit. Tosin pelkällä vaniljallakin pärjää pitkälle.

Montaa mieltä

Viikko vierähti huitaisemalla, ja sen sisään mahtui todellakin monta tapahtumaa ja mielialaa. Ensiksikin menin ja ostin uutukaisen pyörän, joten nyt polkemaan pääsee oikein toden teolla. Tai siis pääsisi, jos säät olisivat vähänkään suotuisia. Keski-Suomessa loppuviikko näyttää joka päivälle lumisadetta, ja plussan ja pakkasasteiden vuorotellessan hurmaavan lumipilven alle kätkeytyy pyöräilijän kannalta melko hengenvaarallisia jäälipareita, -uria ja peilikenttiä sekä muuta mukavaa sekä turvallista.

Tämän saatoin kokea heti maanantaina toista koeajoa suorittaessani. Olen ehkä joskus aiemminkin maininnut, että suuri osa jalankulkijoista on pyöräilijälle myrkkyä, sillä olen pelastautunut em. aiheuttamista läheltä piti -tilanteista jo melkein liian monta kertaa. Jalankulkijoissa sinänsä ei ole muuta vikaa kuin että heitä eivät kiinnosta liikennesäännöt (huomio: ei suurin osa pyöräilijöistäkään noita sääntöjä noudata!), vaan linjoja valitaan miten sattuu, tallustellaan missä sattuu ja tehdään älyttömiä liikkeitä. Ymmärrän kyllä, että kävellessä turvallisuudentunne on niin suuri, ettei välttämättä tule ajatelleeksi, että sinne taakse ja sivuille pitäisi oikeasti katsoa myös jalkakäytävän risteyksissä, mutta kun toisesta suunnasta tulevalla onkin vauhtia pahimmillaan se 30 km/h, tilanne onkin oikeasti vähän toinen. Pahinta on todellakin arvaamattomuus - vaihdetaan yhtäkkiä puolta katsomatta, onko joku kenties kohta tulossa kohdalle ja seurauksena hypätään suoraan mahdollisen fillaristi eteen.
Palatakseni maanantaihin, jalkakäytävää oli poikittain ylittämässä vanhahko mies. Ongelmana oli se, ettei hän vaikuttanut ainakaan päällisin puolin olevan mitenkään tietoinen muusta liikenteestä, joten aloin epäillä, josko hän sen tietoisemmaksi tuleekaan, kun olen lähempänä. Uuden kaikki-tänne-nyt -jarruisen pyöräni kanssa rutistin tietysti reaktionomaisesti kahvan tappiin asti, ja pyörä käyttäytyi liukkaalla ja uraisella tiellä niin kuin odottaa saattaa: pyörähti lähes ympäri, minkä seurauksena minä tyyskähdin suoraan poskelleni. Pappa ei ainakaan ilmaissut huomaavansa leviämistäni mitenkään vaan jatkoi matkaansa tyynen rauhallisesti minun jäädessäni keräilemään itseäni keskeltä risteystä. Lievähkön aivotärähdyksen taisin saada - päätä näet särki pari päivää melko tasaisesti - ja toinen puoli poskesta turposi aarin kokoiseksi, mutta muuten taidettiin selvitä säikähdyksellä. Mitä taas voimme todeta tästä? Liikenne vaatii liukkaalla - ja varsinkin vieraan ajoneuvon kanssa - ekstrahifiä varovaisuutta.

Samaisena maanantaina kuitenkin kompuroin tekemään jalkatreeniä, minkä fiksuudesta en voi olla varma, mutta toisaalta treeni meni hyvin: tein etukyykyssä jo pari kakkosta 40 kilolla ja jalat ottivat itseensä, mutteivät kipeytyneet. Itse asiassa treenasin nyt sunnuntaista lähtien neljänä päivänä peräkkäin raskaasti, sillä tänään aion lähteä sukuloimaan ja kaveroimaan muille paikkakunnille, ja loppuviikko onkin täten täysin keventelyä (kävelyä ja venyttelyä). Ehkä kaksijakoinen alkaa purra, sillä siitä huolimatta, että joka päivä olen tehnyt paljon raskaita sarjoja ja joitakin niistä aivan loppuun asti, olo ei tunnu mitenkään erityisen kärsineeltä tai lihakset totaalisen aroilta. Taannoisen ylirasitustilan vuoksi tauko tulee silti mielestäni tarpeeseen. Tästä treenikierrosta jäi käteen paljon hyvää: etukyykkyennätysten lisäksi huimasti nousseet kulmasoutupainot (18 kilolla siedettäviä kuutosia), parantunut ja tehokas sjmv-tekniikka (pohjasta asti 60 kilolla kuutosia), ennätykset myös smith-kyykyssä ja valtavan hyvä fiilis harjoittelusta ylipäätään.

Tiistaista vielä sen verran, että kävin ensimmäistä kertaa elämässäni myös verenluovutuksessa SPR:n veripalvelun Jyväskylän toimistolla. Etukäteen pelkäsin, että alhaisen puoleen kääntyvillä verenpaineilla olisin saattanut huojuilla menetyksestä, mutta olo oli koko ajan hyvä, ei sattunut eikä mitään muutakaan. Sain lisäksi hienon kauppakassin, avaimenperän ja pinssin - nyt siis kaikki ennen luovuttamattomat edes noiden porkkanoiden nojalla kättä ojentamaan!

Ai niin, ja pyörästä vielä. Uusi malli on siis Tunturi X220, cityhybridi, 24 vaihdetta ja jousitettu etuhaarukka. En oikeasti halunnut mitään satavaihteista pyörää, mutta viime vuoden mallistosta sain tämän mukavalta tuntuneen ajokin kohtuuedullisesti, ja paljon kauniimpi se mielestäni on kuin mummomallin Tunturit tänä päivänä. Toisekseen Jyväskylän maastoissa ja useita kymmeniä kilometrejä viikossa ajettaessa vaihteille ja muuntuvuudellekin on käyttöä. Hyvää kuvaa en fillarista nyt löydä, mutta tässä X220:n isosisko X320 (lähde) , joka näyttää melkein identtiseltä. Eroa taitaa olla lähinnä jarrujen ja vaihteiston laadussa.

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Helmiviikon hienoutta

Alkuviikosta taisin antaa ymmärtää, että asiat sujuivat. Niin ne sujuivat kyllä loppuviikonkin: päivästä toiseen mainioita treenejä, enkkoja ja jaksamista. Keskiviikkona tein hyvän pienen juoksulenkin, torstaina onnistuneen jalkatreenin (smith-kyykyssä ennätys 50 kg, suorin jaloin vedossa huomattavasti puhtaammalla tekniikalla samanlaisia lukemia ja enemmänkin, jollei puristusvoima olisi loppunut alkuunsa), perjantaina kävelyä, pyöräilyä, telinevoimistelua ja valtavan hauskaa afrotanssia (liikuntaa yhteensä peräti neljä tuntia!) ja tänään melko onnistunut ylä- ja keskivartalon treeni. Eilen lauantaina vain lepäilin. Kuten arvata saattaa, ruoka maistuu mainiosti pitkin päivää harjoitusmääristä johtuen. Kyllä kelpaa!

Tuleva alkuviikko on kiireinen. Treenien suhteen olisi tarkoitus hieman kevennellä, kun tämä viikko kerran oli niin mainio. Taidan kuitenkin lähinnä kuulostella kehoa ja teen rankemmin, jos energiaa tuntuu riittävän.

Ikäviäkin asioita tietty tapahtuu: kasari-Helkamani vaihteisto päätti osittain sanoa sopimuksensa irti, ja nyt talvisaikaan vajaavaihteisella pyörällä ajaminen on melko raskasta touhua. Edessä siis taitaa olla uuden (kunnollisen) pyörän hankinta. Raporttia seuraa, mikäli uusi sotkotin tähän talouteen ilmestyy.

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Ihan vain hyvän harjoituksen vuoksi

No kylläpä nyt tekee mieli kirjoittaa treeneistä! Ihan oikeasti, nyt tuntuu hyvältä (lukuun ottamatta jalkojen täydellistä jumiutumistilaa eiliseltä..). Kai kaikki ylirasitusoireilut ja flunssat ovat nyt viimein taittumassa, kun harjoittelu maistuu ja motivoi. Tänään kävin treenailemassa selkää, rintaa ja olkapäitä.

Lämmittelyksi olkapäiden pyörittelyjä ja kulmasoutua kevyellä tangolla

Ylätalja 25 kg, 12
Negatiiviset leuanvedot, 5
Ylätalja
25 kg, 12
30 kg 2 x 8
35 kg 3 x 6
30 kg 2 x 8
25 kg 2 x 12

Kulmasoutu käsipainoilla
12 kg 2 x 12
14 kg 8
16 kg 3 x 6 (ja tuntui kevyeltä - taitaa olla enkkakin)
14 kg 2 x 8

Penkkipunnerrus käsipainoilla, tekniikkaa
10 kg 3 x 10
8 kg 2 x 10

Viparit sivuille
5 kg 3 x 10
Sivuille + eteen Fodor-tyyliin
4 kg 12
3 kg 15

Vatsat laitteessa
25 kg 2 x 10
20 kg 3 x 15

Vatsat jumppapallolla
3 x 15

maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Hyvä jalkapäivä

Tänään aamulla suuntasimme Heantenin kanssa treenailemaan jalkoja. Olo oli ennen harjoitusta ihan vetreä, mutta olin etukäteen päättänyt kuulostella oloa ja himmailla, jos alkaa taas niiskututtaa. Ei oikeastaan alkanut, ja jalkatreenistä tuli oikein hyvä 1,5 tunnin pikkurääkki. Eniten ilostuttaa etukyykyn sujuminen. Minulla on aina ollut ongelmia takakyykyn kanssa, mutta etukyykky tuntuu huomattavasti luonnollisemmalta liikkeeltä. Tänään siinä tehtiin enkkoja - ok, olemattomia painoja, mutta siihen nähden, että liikettä on treenailtu vasta katkonainen kuukausi, kohtuullisia. Myös Heanten taisi tehdä takakyykkyenkkoja. 50 kg.. Se jo olisi jotain.

Lämmittelyt:
15 minuuttia kävelyä pysäkiltä, kyykkyä ilman tankoa, jalanheittoja ja -pyörityksiä, yhden jalan kyykkyä
Sumomavea tangolla (20 kg) 3x6

Etukyykky
20kg 2 x 12
30 kg 2 x 6
35 kg 1 x 5, 1 x 4
30 kg 2 x 6
20 kg 2 x 10

Askelkyykky
20 kg 3 x 10

Yhden jalan sjmv
Tanko (20 kg) 3 x 10 kummallekin jalalle

Staattiset vatsat istualtaan laskeutuen 2 x 1 min.

Vatsarutistukset jalat penkillä 3 x 12

Hoover suorin käsin jalat penkillä 1 x 1 min. (olipas rankkaa)

Ruoka maistuikin sitten päivällä: söin koululla tyypillisen muusi + kalapalat + maitolasi + puoli litraa vettä + salaattikasa kastikkeella -annoksen lisäksi yhden täysjyväsämpylän, mitä en normaalisti tee ähkyyntymättä. Nyt olo oli ihan normaali, vaikka join sentään palkkarin treenin jälkeen. Tästäkin syystä jalkatreenit ovat parhaita: nälkä tulee, saa syödä ja keho alkaa toimia. Illalla ajattelin palkita itseni vielä jäätelöllä ja kinuskikastikkeella, jos mieli tekee, kun ulkona on niin huono ilmakin. ;)

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Niiskunenä himmailee edelleen

Pahin flunssa meni ohi, mutta niiskututtaa vieläkin, joten treeneihin en ole päässyt kiinni ihan toivotulla tavalla. Tiistaina ja torstaina treenailin kevyesti ja perjantaina tein nopeasti muutaman sarjan jalkoja + afrotanssitreenin päälle. Tanssi ja eilinen kävely tuntuivat jotenkin niin heikottavilta, että päätin sitten himmailla tämän päivän ihan täysin (ja kanavoida valveillaoloajan wc:n pesemiseen, jee).

Alkuviikkoa hidasti lisäksi eräs insidentti. Viime vuonna kärsin toistuvasti mahakivuista ja ruoansulatushäiriöistä, joiden aiheuttajaksi epäilin synteettisiä makeuttajia. Jätinkin lähes kaikki makeutusaineet pois, ja samalla poistuivat kipuilutkin. Nyt kuitenkin flunssassa erehdyin kiskomaan ihan hurjan määrän light-limua, ja kappas vain: maanantaina iskivät hirvittävät krampit ja imeytymisongelmat, joita seurasi monta ruokahalutonta kuvotuspäivää. Ilmeisesti nyt elimistö alkaa olla tarpeeksi puhdistautunut tuosta shokista, sillä ruoka maistuu jo melkein normaalisti eikä jokaista ruokailukertaa seuraa etova olo. Kramppipotilaana ei ollut kivaa, mutta nyt tiedän varmasti, etteivät makeuttajat minulle kerta kaikkiaan sovi.

Yksi viikolla minua ilostuttanut asia on ollut kevään hidas hipuminen lähemmäksi. Valoa on jo enemmän, ja tämän ovat huomanneet paitsi linnut, viime huhtikuussa ostamani Bonsaikin. Tuo viheliäinen puska on nimittäin alkanut kasvattaa vaaleanvihreitä versoja ilman lannoitusta ja suihkuttelua! Olin alusta asti varma, että onnistun vaativaksi haukutun bonsain listimään alta aikayksikön, mutta tämä yksilö alkoi suorastaan rehottaa viime kesänä ja säilyi ihan kohtuullisen hyvinvoivana myös läpi talven, vaikkemme edes sitä mitenkään erityisen säännöllisesti kastelleet tai hoivanneet (jos kohta meidän Kiinanjalavamme nyt ei taida niitä vaativimpia lajikkeita olla). Koska minulla ei ole minkäänlaista trimmaustaitoa, bonsai on ruma ja kasvaessaan varsinainen rehottava puska. Olen silti liian iloinen sen pelkästä olemassaolosta jaksaakseni harmitella sen ei-jalostunutta ulkomuotoa.

Ensi viikolla ohjelmassa olisi jaksamiseen mukaan treenejä (toivottavasti kuitenkin ainakin neljä), ehkä ylimääräistä aerobista ja myös telinevoimistelua. Ainakin tämän viikonlopun perusteella pyöräilyt saattavat jäädä vähemmälle, sillä sää ja siitä johtuen myös pyörätiet ovat aivan kamalia. Ensi viikolla myös töissä saadaan viimeinkin valmiiksi urakan ensimmäinen vaihe, joka onkin kyllä jo aika hyvin uomissaan. Koulutöiden puolesta viikko on kevyehkö. Toivottavasti ehdin kirjoitella hieman syvällisemmin jonakin arki-iltana!

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Niiskuneidin viikonlopun filosofoinnit

Flunssa tuli ja iski ja teki neidistä niiskuneidin ja laittoi sen vielä viikonloppulepoon. Eipä tuo ihme ole, kun koko viime viikon neidin oma herra oli niiskuna - osat vaihtuivat sitten perjantaina. Kuumetta ei ole ollut, mutta kaksi päivää on mennyt vain levätessä, tehdessä opiskelujuttuja, konettaessa ja pohtiessa maailman menoa. Huomennakin taidan jättää väliin luennot ja vahvistua vielä kotona siinä toivossa, että pääsisin tiistaina pikku hiljaa tositoimiin. Sairastelu on joka tapauksessa minulle melko harvinaista. Viimeksi olen ollut pedin omana viime keväänä, ja tuokin tauti kesti vain pari päivää, vaikka vielä lietsoin sitä menemällä kuumeessa yksin töihin yövuoroon. Syksyllä lentsu meinasi iskeä, mutta väistyi mystisesti. Kiinteästi jonkun kanssa elellessä tautia on vaikea täysin välttää, mikäli tuo toinen sairastuu. Siksi en usko, että olisin voinut tehdä mitään toisin - nyt siis kasvatetaan sitä vastustuskykyä!

Kaksi opiskeluasiaa ovat pohdituttaneet erityisen paljon näin tyhjinä päivinä. Ensimmäinen näistä on opiskelijavaihto. Sähköpostiin tuli tietoa yliopiston kahdenvälisten vaihtokohteiden täydennyshausta, ja tämä sai minut pohtimaan vaihtoon lähtöä entistä tarkemmin. Haaveilin ulkomaista jo lukiossa, ja nyt yliopistossa olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että tavalla tai toisella tulen kartuttamaan kulttuurista pääomaa joko työskentelemällä tai opiskelemalla ulkomailla. Tietysti vakisuhteessa eleltäessä periodin pituutta ja muutenkin sopivuutta on mietittävä hieman tarkemmin ja harkittava useammalta kannalta: antaako vaihto enemmän kuin se ottaa? Tuleeko jaksosta liian rankka jo pelkän eron vuoksi? Kannattaako asettaa ihmissuhteita koetukselle vain omien haaveiden tai suunnitelmien vuoksi?

Muutaman ystävän kanssa tämä johti keskusteluun ylipäätään siitä, mihin elämässä on vedettävä raja omien suunnitelmien toteuttamisen, omien tekojen ja muiden ihmisten ajattelemisen välillä. Selvää kai on, että jokainen elää aina omaa elämäänsä, asusti toisen ihmisen kanssa tai ei. Päätös yhteiselämästä kuitenkin sisältää myös sitoutumisen tiettyihin sääntöihin ja toisen ihmisen tunteisiin, jotka voivat olla ristiriidassa omien suunnitelmien kanssa. Kyse ei kuitenkaan omalla kohdallani ole minkäänlaisesta tyytymättömyydestä vallitsevaan tilanteeseen, vaan haluni lähteä ulkomaille on paljon vanhempaa ja rakentavampaa perua. En näe ristiriitaa omien haaveiden, uuden kokemisen ja oman henkisen kasvun sekä tyytyväisyyden välillä: minusta ihmisyys on liikkuvaa, kehittymättömyys, pysähtyneisyys tai haluttomaan edetä elämässään taas luonnotonta. Olen aina halunnut kasvaa ihmisenä, oppia ja kokea uutta ja tavoitella jotakin. Tähän mennessä tuo halu ei ole tuonut elämääni kuin hyvää, ja toivonkin, ettei se tule koskaan loukkaamaan muita.

Toinen opiskelupuolella pohdituttanut juttu ovat sivuainevalinnat. Haluan erityisopettajan pätevyyden lisäksi itselleni myös aineenopettajuuspätevyyden (sekä mahdollisesti myös opinto-ohjaajan opinnot aikanaan). Taustalla ovat vuorotelleet niin äidinkieli ja kirjallisuus, liikunta kuin terveystietokin, joista viimeisimpään jo luulin päätyneeni. Nyt kuitenkin olen entistä varmempi siitä, että jo hylkäämäni suomen kieli ja kirjallisuus saattavat sittenkin olla se vaihtoehto. Jälkimmäisen opiskelu tosin vie paljon aikaa, joten tänä kevään kenties suuntaan suomen kielen sivuainekokeisiin. Saa nähdä, mitä ensi vuosi tuo - joskus vannoin, etten kirjallisuuden pariin ammatillisessa mielessä aio, mutta ehkä olen sittenkin joskus se ihan virallisesti kielipoliisi ja humanistiopettajakin nykyisen pääaineeni ohella. Konkreettisesti tänään olen ryydittänyt tätä ammatti-identiteettiäni ahmimalla ystävältä lainattua Brontën Kotiopettajattaren romaania. Sivulle 80 asti kesti, ennen kuin teos tempasi mukaansa. Vaan on se aina yhtä hieno tunne.