Joulunalusposti

Kummasti viikko vierähti, vaikka aikaa muka pitäisi olla vaikka millä mitalla.

Tällä viikolla takana on kolme saliharjoitusta ja kilometri uintia. Uimahallissa en olekaan käynyt sitten viime kevään, ja ihan mukavaa oli pitkästä aikaa harjoittaa omia polskimistaitoja. Huomasin, että tekniikka ei ole mitenkään parhaasta päästä, mutta ehkä tuota voisi kehittää kevään aikana - kuka tietää? Eilen kävin tappamassa jalat salilla, ja tänään vuorossa on vielä yksi kerta ennen neljän junaan astumista. Viikonloppu menee lähinnä lenkkeillessä, ja aattona suunnittelin kiskovani yhden loikkatreenin vielä ennen kevyen viikon alkua (ja ruokien kimppuun hyökkäämistä).

Hämmennyin hieman, kun Pakkiksen foorumilla ryhdyin kirjoittamaan threadiin "Tavoitteita vuodelle 2008". Tajusin, ettei minulla oikeastaan ole mitään erityistä muuttamista elämässä tai elintavoissani. Koen tilanteen kaiken kaikkiaan tasapainoiseksi, joten motivaatiota muutoksiinkaan ei liikene. Samalla ryhdyin pohtimaan tämän vuoden antia. Olen tyytyväinen, vaikka kokonaisuudessaan vuosi ei ole ollut mitenkään helpoimmasta päästä. Kirjoitukset menivät hyvin, pääsin sisälle haluamaani kouluun, muutin uuteen kotiin (oikeastaan kahdesti) minulle tärkeimmän ihmisen kanssa, yliopisto-opintoni käynnistyivät hyvin ja tunnen olevani oikealla alalla. Sain uusia ystäviä ja kasvoin ihmisenä ainakin piirun verran.

Työt muodostivat suurimman vaativuusalueen ja kävivät monin paikoin liian raskaiksi - selvisin silti ja jouduin vastatusten oman vastuuntuntoni ja aikuisuuteni kanssa nimenomaan niiden ansiosta. Vaikka voin sanoa, että tämänvuotinen työjakso oli ehkä yksi elämäni rankimmista kokemuksista, se kasvatti ja asetti asioita uuteen perspektiiviin. Pinnallisemmin ajateltuna keräsin myös mukavat pohjasäästöt pahan päivän varalle rankkojen työvuorojen ansiosta, ja euroakaan ei ole ilmaiseksi saatu. Sain myös ajokortin, joskin ajaa en (mielestäni) osaa vieläkään. Ajokokeen suorittaminen kuuluu myös kovimpiin paikkoihin tähänhetkisessä suoritusrepertuaarissani. Moista jännitystä en ole kokenut ikinä.

Kokonaisuudessaan vuosi jätti käteen monia asioita. Tärkeintä on tietysti suuntaviivat tulevaisuudelle, mutta maininnan ansaitsee myös tieto siitä, mitä ja miten ehkä tulevaisuudessa ei kannata tehdä tai miten eri tilanteisiin kannattaa ehkä suhtautua. Ikuisuuskysymyksen, näkökulman laajentamisen kanssa edettiin hieman, mutta tehtävää on vielä paljon. Miten oppia näkemään asiat muiden näkökulmasta, hyväksyä oma subjektiivisuutensa ja heikkoutensa?

Ai niin! Ei liene syytä unohtaa keväällä aloitetun salitreenin vaikutuksia elämään. Siitä on tullut yksi tärkeimmistä ajanvietetavoista, joita elämässäni on ja se on antanut paljon - niin itseluottamusta, hyvänolontunnetta, terveyttä kuin uusia ihmissuhteitakin. Kiinnostus aiheeseen liittyvään teoriaan pitää minut aktiivisena. Toiseksi kai on pakko mainita oman ihmissuhteen vakiintumisen antama turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne. Se on yksi tärkeimmistä asioista, mitä tiedän.

Tänään kello 16.22 suuntaan junassa kohti Lounais-Suomea, toisin sanoen perhettä ja sukulaisia ja alan hiljentyä joulun viettoon. Lumettomuus vaikeuttaa tunnelmaan pääsemistä, mutta kotiin on aina mukavaa mennä ja kokea turvalliset ja tutut traditiot. Hyvää joulua kaikille, jotka blogia ovat koskaan käyneet lukemassa. Muistakaa, että nyt on hyvä aika huomata ne kaikki oman elämän onnistuneet puolet.

Harmaa joulu

..tulee aivan varmasti tällä menolla. Niin minne sitä nyt piti kadota, lumi hyvä? Olisi syytä ilmaantua kahden viikon kuluessa tai ei tule kesää ikinä! Viime joulu oli synkin, jonka muistan, ja olisi suotavaa, että sama ei toistuisi tänä vuonna. Jyskylästä lumet sulivat itsenäisyyspäivänä ja ainakaan vielä tiedotus ei lupaa parempaa.

Muuten fiiliksissä ei ole valittamista. Tänään kävin treenailemassa rinnan ja kädet Monnarilla huomattuani, että Liikunnan sali on tänään koko päivän varattu tiedekunnan jutuilla ja tutkimuksen käyttöön. Lämmittelynä toimi polkupyöräily salille (25 min.).

Vinopenkki kp 12 kg 8,8,8,8,8
Tasapenkki kp 8 kg 10,10,10
Vuorohauiskääntö kp 10 kg 5 (oli pakko kokeilla!), 8 kg 8,8,8,8
Hammerkääntö kp 8 kg 6,6,6
Ojentajat taljassa 8,8
Ranskalainen pään takaa käsipainolla 12 kg 8,8,8
Dippi penkin reunalla 14,14,14
Vatsarutistukset 3 x 10, kyljet 15 kg levyllä 45 s + 45 s

Nyt vuorossa on vielä ekstrahauskaa, nimittäin Afrotanssia. Jyväskylässä sitä järjestää mm. Mama Africa . Ainutlaatuista hommasta tekee elävät soittajat ja musiikki, interaktiivisuus ja reilu fyysisyys. Ihan huonokuntoisille tanssi ei sovi, mutta koreografiat eivät ole kovin hankalia. Kerran olen tunnilla ollut, ja kokemus jätti palon kokeilla uudestaan.

Pyörällä päästään

Eilisen salin, kaakaottelun ja kaupunkikierroksen (en suosittele, kaupat olivat räjähtää väenpaljoudesta!) jälkeen lähdin vielä toiveikkaana lenkille. Ikävä kyllä juoksemisesta ei kuitenkaan tullut vielä mitään, ja lenkki typistyi lyhyeksi köpöttelyksi. Tänäänkään en uskaltanut lenkkipolulle suunnata, mutta jotain oli tehtävä - niinpä hyppäsinkin pyörän selkään ja lähdin tutkailemaan Jyväskylää vähän laajemmin. Harvinaista sikäli, että pyörälenkkeilyä olen tainnut harrastaa viimeksi kesällä 2006, kun rasitusperäinen vasemman jalkaterän kipuilu toi kolmen viikon juoksukiellon. Nyt kiersin koko Jyväskylän keskustan ympäri ja sitten Kuokkalan kautta Vaajakoskelle ja kotiin - äskeisen mittauksen mukaan matkaa kertyi kutakuinkin 20 kilometriä. Aikaa meni liikennevaloineen ja harhailuineen noin 80 minuuttia, ja mukavaakin oli. Pyöräily on hassu laji, sillä se ainakin allekirjoittaneella nostaa sykkeet kattoon hyvin helposti, mutta hapottaa paljon hitaammin kuin esim. juoksu (ehkä intensiteetin vaihtelevuuden vuoksi). Ylistöllä ja lenkin lopulla oli muutama oikein hyvän tuntuinen rullailupätkä - joutuisaa, mutta kevyttä fillarointia. Eihän tuo ihan juoksun euforiaa vastaa, mutta kuitenkin.

Nyt ruokahalu näyttäisi olevan taas kasvamassa. Samoja merkkejä huomasin jo eilen. Olen itse asiassa aina kuvitellut, että syön stressaantuneena paljon, mutta oikeastaan, jos kuuntelen näläntunnettani, henkisten huonojen hetkien aikana syön todella vähän. (Ilmeisesti olen sittenkin perinyt tämän ominaisuuden äidiltäni.) Oikeastaan koko viikko on - suorassa yhteydessä mielialoihin - ollut todella heikkoa syömisten suhteen. Viime viikonloppuna en ollut saada alas oikein mitään. Nyt morkkisolo on selvästi lieventymässä ja ruokahalu vastaavasti kasvaa kohinalla. Eihän tuossa mitään huonoa ole, sillä yleisesti ottaen näläntunne on mielestäni terveyden merkki ja yksi parhaita tunteita, joita tiedän. Ei ole mitään parempaa kuin syödä kunnon annos nälkäisenä. Nälättä puputtaminen taas on aivan kamalaa ja ähkyn tunne IMO vielä ikävämpää.

Huomenna lenkillelähtö on taas katkolla, mutta salille suuntaan seuraavan kerran vasta maanantaina. Punttitreenien puolesta jäljellä on kaksi kovinta viikkoa, kunnes joulusta alkaa keventely. Sen jälkeiset punttisuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Tammikuussa alan joka tapauksessa lisätä lenkkeilyä, ja jossakin vaiheessa salin vähentäminen astuu kuvaan. Yleisesti ottaen kuitenkin kevään ajattelin omistaa aerobisen peruskunnon kehittämiselle (vaikka eihän se treenipainojen nousukaan mitenkään haittaisi). We'll see.

Henkistä hämmennystä

Niinhän siinä näyttää käyvän, että oikea jalka on ihan pian lenkkeilykunnossa. Onnistuin tosin hidastamaan paranemisprosessia väännyttämällä varpaan kevyesti uudestaan eilen illalla, mikä tietysti nosti ärsytystä aika paljon. Tänään jalassa tuntuu ehkä vähän enemmän kipuilua tietyissä asennoissa kuin eilen, mutta mitään peruuttamatonta ei tainnut päästä tapahtumaan, onneksi. Jos hyvin käy, uskallan jo tänään illalla pienelle lenkille. Salilla olenkin käynyt tällä viikolla joka päivä eilistä lukuun ottamatta aerobisen kompensoimiseksi.

Fyysinen puoli siis alkaa korjaantua, henkinen sen sijaan ei. Jostain kumman syystä koulutöiden ja stressin vähentyminen yhdistettynä fyysisen toimintakyvyn hetkelliseen heikentymiseen on aiheuttanut suhteettoman suuren yleisen morkkiksen. Mielialat heittelevät päivittäin erittäin hyvästä täydelliseen vitutukseen, pienet vastoinkäymiset tuntuvat valtavilta vuorilta ja oma minä (niin fyysinen kuin henkinenkin) aiheuttaa lähinnä negatiivisia tuntemuksia. Peiliin katsoessa vaikuttaa siltä kuin lenkkipolulla tai salilla ei olisi koskaan käytykään, ja koska ymmärtää tuntemusten naurettavuuden, oma morkkisolo ja reaktiot tuntuvat lapselliselta ja äärettömän naurettavalta nillitykseltä. Tämä taas yllyttää entistä suurempaan minämorkkikseen. Yleisesti ottaenhan kaikki on valtavan hyvin, joten syytä mököttelyille ei millään tasolla ole. Kummallinen on oma mieli, muuta ei voi sanoa. Asiaa tietysti auttaisi oman epätäydellisyyden ja heikkouden myöntäminen ja tietynlainen armollisuus itseään kohtaan, mutta sen suhteen minulla onkin vielä paljon opettelemita.

Tänään tiedossa on kuitenkin mahdollista kivaa. Käyn päivällä salilla tahkoamassa selkää ja olkapäitä (jälleen kerran), jonka jälkeen suuntaamme toivottavasti muutaman ystävän kanssa kaupungille jouluostoksille ja kaakaolle. Ehkä sopeutuminen uuteen tilanteeseen tästä pikku hiljaa käynnistyy. Ensi viikolla juhlimmekin samalla punttimimmijengillä (minulle vuoden ainokaisiksi jääviä) pikkujouluja rentoutumisen ja (tietysti) hyvän ruoan merkeissä.

Pyöräily ja talvi eivät kuulu yhteen

Tänään ja eilen uskalsin jo pyöräillä koululle ja takaisin sekä käydä salille. Etukäteen vähän epäilin säätä ja teiden kuntoa, mutta eilen sotkeminen sujui mukavasti, joten läksin tänäänkin matkaan hentoisessa lumisateessa tyytyväisenä. Jouduin varsinkin paluumatkalla toteamaan taas kerran, että pyörä ja talvi eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä: poljin mihin suuntaan tahansa, lunta satoi koko ajan naamalle ja näkyvyys oli nolla, tie oli täynnä uria, vaikka se oli aurattu jo kahdesti ja ehkä raivostuttavimpana piirteenä keskellä tietä kävelevät/polkevat ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että kevyen liikenteen ainoa ajokelpoinen kohta on heitä varten (tai eivät muuten vain jaksa välittää asiasta). Olisiko liikaa vaadittu, että tarkkailtaisiin myös muuta kevyttä liikennettä ja otettaisiin ne muutkin tienkäyttäjät huomioon?

Anyway, eilen tein varovaisesti selkää ja olkapäitä:
Ylätalja 3 x 12
Leuanveto x 3, negatiiviset leuat 6,5
Kulmasoutu käsipainolla 8kg x 14, 10 kg x 12 x 4
Vatsakone 30 kg x 12 x 4, erilaisia liikkeitä lattialla
Pystypunnerrus 6 kg x 14, 8 kg x 10 x 4
Vipunostot 5 kg x 10 x 3
Vipunostot sivulle + eteen (Fodor-tyyliin) ilman taukoja max. 4kg->3kg->2kg

Tänään uskaltauduin harjoituttamaan jopa jalkoja varvasmurtumaa varoen. Kyykyt jätin pois suosiolla. Välillä jalka hiukan kipuili, mutta kevyt jumppailu onnistui kuitenkin ihan hyvin.

Vaakaprässi 30 kg x 14 x 2, 50 kg x 12 x 2 (omituiset painot)
SJMV 20 kg (tanko) x 14, 50 kg x 12 x 4
Reiden ojennus 12 x 3
Reiden koukistus 12 x 3

Melko nopealla tahdilla, lämmittelyt ja venyttelyt päälle. Ihan hyvältä tuntui. Viikonloppuna kävelemisestä ei tullut mitään, mutta nyt se luonnistaa jo melkein normaalisti. Ehkä täältä vielä noustaan, vaikkei lenkille vielä päästäkään.

Muuten kuuluu

Näin yleisiä kuulumisia vielä perään. Koulusyksy on miltei ohi yhtä tenttiä ja muutamaa demoa lukuun ottamatta. Lumi on laskeutunut myös tänne Keski-Suomeen, ja nyt mennäänkin kovaa vauhtia kohti joulua (mikä ei allekirjoittaneen mielestä ole ollenkaan huono asia).

Elämä maistuu edelleen ihan hyvältä, tosin pienen särön onnistuin siihen äskettäin hankkimaan murtamalla tapaturmaisesti oikean jalan pikkuvarpaani. Vaikka kyse on olemattomasta asiasta, särkyä on ollut yllättävän paljon ja käveleminen on vaikeaa. On siis sanomattakin selvää, että oikein mistään liikunnasta ei tule hetkeen mitään. Koetan nyt pitää muutaman täyslepopäivän ja sitten hiljalleen alkaa taas salista, pyöräilystä ja mahd. uinnista. Mutu-tuntumalta vaikuttaisi siltä, että juoksulenkit saavat nyt hetken odottaa. Tämä ei kuitenkaan sikäli haittaa, että suunnitelmissa olikin jo marraskuun alusta vähentää aerobista liikuntaa ja varsinki n lenkkeilyä ja aloittaa se sitten uudella innolla keväällä. A siaan liittyy ehkäpä muitakin kevättä koskevia suunnitelmi a, joista ei vielä sen enempää.

Kehotyypeistä

Vaikka en periaatteessa usko kehotyyppien luokitteluihin, niitä koskevia testejä on aina mukavaa tehdä. Yhden tällaisen testin voi korkata täällä.

"Your score is 2.17.

Your body is closest to a Mesomorph. You have a naturally fit body but to maintain it or improve it you should exercise and diet correctly for your type. Strength training can be done more often and for longer sessions then would be good for an Ectomorph, but you must still be carefull not to overdo it. You should train with moderate to heavy weighs and at a moderate pace, not resting too long between sets. You will find you gain muscle quite easy (some women and even men might not want to get too bulky, but this won't happen suddenly. When you are happy with your muscle size simply train to maintain it). Stick to a good healthy diet to keep you lean and muscular, and watch for any slow creeping fat gains. Engage in and enjoy aerobic activities, sports, etc. but do not overdo."

Testin mielestä minä olen siis mesomorfi. Itse en kyllä ole täysin samaa mieltä, sillä rasvaprosenttini ei ole luontaisesti alhainen enkä näytä luonnostani pätkääkään atleettiselta. Toisaalta kylläkin kerään näemmä paitsi rasvaa myös lihasta suhteellisen helposti, ja minulla on suomalaisesta naistyypistä poiketen paitsi leveä lantio myös leveät ja voimakkaat hartiat. Luulen, että lähempänä totuutta kohdallani olisi jonkinlainen endomorfi-mesomorfi -kombinaatio. Näissä luokitteluissa mietityttääkin eniten juuri se, mistä näkökulmasta itseään pitäisi tarkastella: muutama vuosi sitten urheilemattomana minulla oli valtava lantio, paljon rasvaa ja huono kunto. Tällä hetkellä hartiat ovat jopa leveämmät kuin lantio, aerobinen kunto hyvä ja ehkä jonkinlaista urheilullisuuttakin näkyvissä. Arvioidako siis täysin hoitamatonta vai koulittua olomuotoaan? Onko tuollaisia tyyppejä edes oikeasti olemassa?

Toinen mielenkiintoinen aiheeseen liittyvä juttu on metabolismi, varsinkin hiilihydraattiaineenvaihdunta. Voisin ehkä kallistua sille kannalle, että ihmisillä on yksilöllisesti erilainen kyky kuluttaa energiaa ja kestää hiilihydraatteja, ja mahdollisesti tuo kyky on yhteydessä myös vartalon malliin. On niitä, joiden aineenvaihdunta on valtavan nopea ja joiden on tästä syystä myös vaikeaa lisätä lihasmassaa (=ektomorfi), mutta joille kestävyyslajit sopivat hyvin. Näille henkilöille virallisterveellinen ruokavalio, jossa syödään paljon hiilihydraatteja, soveltuu hyvin. Sitten on keskivälin porukkaa (joihin itse koen lukeutuvani), jotka kestävät hiilihydraatteja melko hyvin ja joiden aineenvaihdunta on keskinkertainen. Ruumiinrakennetyypeistä tähän lukeutuvat varmaankin paitsi atleetit, myös kaikki vartalotyyppien yhdistelmät. Luultavasti on myös henkilöitä, joiden kohdalla ilmaus "low metabolism" pitää paikkansa: he keräävät hyvin helposti rasvaa ja kestävät erityisen huonosti hiilihydraatteja, mistä syystä nk. "low carb" -ruokavaliot soveltuvat heille hyvin. Se, miksi hiilarit muodostuvat tässä kynnyskysymykseksi, perustuu siis sille, että ne ovat ainoa ihmiselle ei-välttämätön makroravinne, pelkkää polttoainetta. Näyttäisi siltä, että ihmisillä juuri kyky käsitellä hiilareita on merkittävin aineenvaihdunnan ja painonhallinnan kannalta.

Sellaista pohdintaa aiheen tiimoilta.