Eilisen salin, kaakaottelun ja kaupunkikierroksen (en suosittele, kaupat olivat räjähtää väenpaljoudesta!) jälkeen lähdin vielä toiveikkaana lenkille. Ikävä kyllä juoksemisesta ei kuitenkaan tullut vielä mitään, ja lenkki typistyi lyhyeksi köpöttelyksi. Tänäänkään en uskaltanut lenkkipolulle suunnata, mutta jotain oli tehtävä - niinpä hyppäsinkin pyörän selkään ja lähdin tutkailemaan Jyväskylää vähän laajemmin. Harvinaista sikäli, että pyörälenkkeilyä olen tainnut harrastaa viimeksi kesällä 2006, kun rasitusperäinen vasemman jalkaterän kipuilu toi kolmen viikon juoksukiellon. Nyt kiersin koko Jyväskylän keskustan ympäri ja sitten Kuokkalan kautta Vaajakoskelle ja kotiin - äskeisen mittauksen mukaan matkaa kertyi kutakuinkin 20 kilometriä. Aikaa meni liikennevaloineen ja harhailuineen noin 80 minuuttia, ja mukavaakin oli. Pyöräily on hassu laji, sillä se ainakin allekirjoittaneella nostaa sykkeet kattoon hyvin helposti, mutta hapottaa paljon hitaammin kuin esim. juoksu (ehkä intensiteetin vaihtelevuuden vuoksi). Ylistöllä ja lenkin lopulla oli muutama oikein hyvän tuntuinen rullailupätkä - joutuisaa, mutta kevyttä fillarointia. Eihän tuo ihan juoksun euforiaa vastaa, mutta kuitenkin.
Nyt ruokahalu näyttäisi olevan taas kasvamassa. Samoja merkkejä huomasin jo eilen. Olen itse asiassa aina kuvitellut, että syön stressaantuneena paljon, mutta oikeastaan, jos kuuntelen näläntunnettani, henkisten huonojen hetkien aikana syön todella vähän. (Ilmeisesti olen sittenkin perinyt tämän ominaisuuden äidiltäni.) Oikeastaan koko viikko on - suorassa yhteydessä mielialoihin - ollut todella heikkoa syömisten suhteen. Viime viikonloppuna en ollut saada alas oikein mitään. Nyt morkkisolo on selvästi lieventymässä ja ruokahalu vastaavasti kasvaa kohinalla. Eihän tuossa mitään huonoa ole, sillä yleisesti ottaen näläntunne on mielestäni terveyden merkki ja yksi parhaita tunteita, joita tiedän. Ei ole mitään parempaa kuin syödä kunnon annos nälkäisenä. Nälättä puputtaminen taas on aivan kamalaa ja ähkyn tunne IMO vielä ikävämpää.
Huomenna lenkillelähtö on taas katkolla, mutta salille suuntaan seuraavan kerran vasta maanantaina. Punttitreenien puolesta jäljellä on kaksi kovinta viikkoa, kunnes joulusta alkaa keventely. Sen jälkeiset punttisuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Tammikuussa alan joka tapauksessa lisätä lenkkeilyä, ja jossakin vaiheessa salin vähentäminen astuu kuvaan. Yleisesti ottaen kuitenkin kevään ajattelin omistaa aerobisen peruskunnon kehittämiselle (vaikka eihän se treenipainojen nousukaan mitenkään haittaisi). We'll see.
Nyt ruokahalu näyttäisi olevan taas kasvamassa. Samoja merkkejä huomasin jo eilen. Olen itse asiassa aina kuvitellut, että syön stressaantuneena paljon, mutta oikeastaan, jos kuuntelen näläntunnettani, henkisten huonojen hetkien aikana syön todella vähän. (Ilmeisesti olen sittenkin perinyt tämän ominaisuuden äidiltäni.) Oikeastaan koko viikko on - suorassa yhteydessä mielialoihin - ollut todella heikkoa syömisten suhteen. Viime viikonloppuna en ollut saada alas oikein mitään. Nyt morkkisolo on selvästi lieventymässä ja ruokahalu vastaavasti kasvaa kohinalla. Eihän tuossa mitään huonoa ole, sillä yleisesti ottaen näläntunne on mielestäni terveyden merkki ja yksi parhaita tunteita, joita tiedän. Ei ole mitään parempaa kuin syödä kunnon annos nälkäisenä. Nälättä puputtaminen taas on aivan kamalaa ja ähkyn tunne IMO vielä ikävämpää.
Huomenna lenkillelähtö on taas katkolla, mutta salille suuntaan seuraavan kerran vasta maanantaina. Punttitreenien puolesta jäljellä on kaksi kovinta viikkoa, kunnes joulusta alkaa keventely. Sen jälkeiset punttisuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Tammikuussa alan joka tapauksessa lisätä lenkkeilyä, ja jossakin vaiheessa salin vähentäminen astuu kuvaan. Yleisesti ottaen kuitenkin kevään ajattelin omistaa aerobisen peruskunnon kehittämiselle (vaikka eihän se treenipainojen nousukaan mitenkään haittaisi). We'll see.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti