keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Tammikuun tarinoita, osa 184

Tammikuu kuluu kuin siivillä ja on kohta ohi. Minulle se tarkoittaa paitsi kevään ja kesän tuloa ihan konkreettisestikin (tänäinen sää ainakin Pirkanmaalla näet antoi viitteitä ensin mainitusta!) myös käytännön seikkoja, kuten esimerkiksi työ- ja opiskelupaikkojen hakua.

Jo pidemmän aikaa ainakin minua on jyrsinyt se, että työnhakuun ei tässä maassa anneta nuorisolla juuri minkäänlaista opastusta. Itse olen muun muassa kehitellyt CV:ni mallin englannin kurssien jostakin kurssityöstä, jolla ei varsinaisesti edes ole yhteyttä juuri muuhun kuin nimenomaan englannin kielen oppimiseen. Netti onneksi tarjoaa edes jonkinlaisia malleja itse hakemusten laatimiseen, mutta koulutuksen puolelta niitä on turha odotella. En koko kouluaikanani ole saanut työnhakuun minkäänlaista ohjausta, vaikka opinto-ohjaajan vastuulla tämän luullakseni pitäisi olla. Huvittavinta on se, että monia paljon hyödyttömämpiä aiheita kyllä on käsitelty vuodesta toiseen intensiteetillä, jonka luulisi kyllästyttävän jo kiinnostuneintakin.

Itse opintojen ohjaus ei sekään suoranaisesti loista, vaikka asialle on tosiaan omistettu ihan koulutuksen saaneita henkilöitä joka oppilaitoksessa. Meille tämän vuoden antia ovat olleet muutamat oppilaitosten esittelijät sekä syksyllä pidetty vapaaehtoinen ohjaustunti, joka ei kyllä saattanut takuuvarmasti ketään hullu hurskaammaksi oppilaitosten ja alojen suhteen. Itse asiaakaan ei juuri käsitelty, ja vaikka olisikin, ohjaajalla itsellään ei olisi ollut riittäviä tietoja kenenkään opastamiseen. Kaikki tieto on etsittävä itse, mikä ei kyllä minulle oikeastaan ole ongelma laisinkaan, sillä koen silloin hallitsevani itse kaiken ja voivani luottaa löytämääni tietoon. Ikävää onkin se, että suurimmalla osalla saman opintovuoden opiskelijoista ei ole aavistustakaan edes mahdollisista vaihtoehdoista saati kykyä ottaa selvää niiden vaatimasta hakuprosessista. Tässä kohtaa moni jääkin takuuvarmasti tyhjän päälle eikä sovi ihmetellä, miksi ikäluokista yhä suurempi osa jää ilman opiskelupaikkaa. Vaikka hakupaperit ehtisikin lähettää, valmistautuminen jää heikoksi ja tulos ei varmasti ole sitä, mitä se voisi olla.

En tiedä, miksi Suomen lukioiden opinto-ohjauksen taso on näin heikko. Olen todennut saman ilmiön useita kertoja myös useiden tuttavieni kanssa. Onko kaikki lähtöisin jo koulutuksesta vai ohjaajien liiallisesta työmäärästä? Mitä oikeastaan kuuluu opinto-ohjaajien työnkuvaan?

Tästä on hyvä siirtyä muihin asioihin. Lumikerroksen ja kauniin sään myötä iskivät pakkaset ja tänään myös liukkaus. Juoksemista en uskaltanut ajatellakaan, vaikka eipä se olisi muutenkaan kipuilevan lonkkani takia juuri nyt onnistunut. Päivästä tuli siis lihaskuntopainotteinen. Pohjalle kuitenkin tein parinkymmenen minuutin vauhdikkaan kotiliikesarjan, ja sain sykkeeni kohoamaan ihan mukaviin lukemiin. Muuten harjoittelu on lähtenyt jotenkuten vauhtiin, vaikka aivan terveeksi en itseäni tunne valitettavasti vieläkään. Erityisesti tuo pitkien kävely- ja juoksulenkkien ärsyttämä lonkka on vähän harmillinen, vaikka tiedän, ettei kyse ole mistään kovin vakavasta vaivasta.

Nyt heittäydyn ihan tietoisesti omaksi filosofiseksi itsekseni. Yleisemmin on huomattavaa se, miten miellyttäväksi todellakin koen elämäni näinä hetkinä. Tällaista asiaa ei oikeastaan tule kovin usein miettineeksi - ehkä juuri siinä syy ihmisten helposti äityvälle tyytymättömyydelle. Hyvä olo on todellakin neutraalia. Minä voin myöntää, että nautin aika monesta asiasta elämässäni - tai, itse asiassa ilmaisu on aika harhaanjohtava. Koen oikeastaan useat seikat elämässäni tällä hetkellä suorastaan suurenmoisiksi. Kaikki tuntuu olevan tasapainossa. Opiskelu tuntuu rasittavan juuri sopivasti, olen sen suhteen luottavainen ja jo melkein odotan haasteita. Omassa elämässäni on nyt kiinnostuksenkohteita, jotka vain parantavat oloa ihan konkreettisestikin. Olen kuitenkin kohtalaisen terve ja tyytyväisempi omaan itseeni kuin ehkä koskaan aiemmin. Yksityiselämä on muutenkin niin tasapainossa kuin olla ja voi, ja tuottaa minulle suurta onnea (sitä sanaa uskallan käyttää nimenomaan tässä yhteydessä).

On paljon pieniä asioita, jotka täydentävät tätä kuviota, ja ne pienet asiat, jotka ovat ikäviä (vaikkapa lonkkakipu tai ikävät velvollisuudet), eivät tunnu kovin merkityksellisiltä. Tätä tasapainoa on oikeastaan kestänyt jo melko kauan, ja se tuntuu koko ajan parantuneen. Mitä tyytyväisempi olen, sitä tyytyväisemmin osaan suhtautua asioihin: pienet kolaukset tai vaatimukset eivät onnistu järkyttämään maailmaa juuri millään lailla. Oikeastaan ainoa, mitä kaipaan, on se henkinen kehitys, mitä tunteiden ääripäät mukanaan tuovat. Niinä hetkinä, kun olen voinut huonosti, olen ymmärtänyt enemmän asioita itsestäni ja maailmasta kuin muina hetkinä. Tällä hetkellä ristiriitaisuudet puuttuvat, ja se johtaa automaattisesti tietynlaiseen henkiseen laiskistumiseen. Sitä vastaan taisteleminen on ehkä suurin haaste, minulle.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

But what ever lies behind the door / There is nothing much to do

Nyt on sitten ne flunssat suunnilleen (toivottavasti) sairastettu. Mainitusta syystä ei juuri tehnyt mieli keskittyä koneella olemiseenkaan, ja kouluvelvollisuudetkin työllistivät. Puhtaalta pöydältä uusin eväin siis.

Heti ensimmäisenä on muistutettava kaikkia David Bowien 60-vuotissyntymäpäivästä. (Otsikko on tällä kertaa laina Davidin My Death -coverista. Alkuperäinen teksti ja esityshän on ranskalaisen Jacques Brelin - kyllä vain, saman tyypin, joka teki sen alkuperäisen version suuresta Seasons in the Sun -hitistä 60-luvulla. Mainittakoon, että hitin käännöksen englannin kieleen teki Rod KcKuen. My Death onkin sitten tyyliltään huomattavasti melankolisempi, joskin tekstithän ovat kummatkin tragiikkaa puhtaimmillaan.) Vaikka Bowie-kaudet ovat tulleet, menneet ja muutenkin vaihdelleet, fanius ei ole kolmen vuoden aikana kadonnut mihinkään. Muutenkin voisi väittää kyseisen herrasmiehen ja hänen musiikkinsa näytelleen niin suurta osaa minun identiteettini kehityksessä, että kaikenlainen asian vähättely olisi suoranainen rikos.

Näinä heikompinakin ihailun kausina on siis vähintä, että asettaudun rauhassa kuuntelemaan ja kunnioittamaan herran albumeja. Tällä hetkellä soittimessa on kasari-Bowieta: Tonight (1984), tuo Tina Turnerin kanssa yhteistyönä tehdyn nimikappaleen siivittämä reggae-mikälie-(monienmielestärimanalitus)-lätty. Itse kyllä pidän osaa levyn kipaleista suorastaan loistavina tai ainakin siedettävinä, joskaan toinenkaan saman aikakauden kiekko, Never Let Me Down (1987) ei koskaan tuottanut minulle mainittavia vaikeuksia. Kumpikaan ei yllä lähellekään kymmenen kärkeä, mutta eipä kyse olisikaan maailmankaikkeuden parhaasta artistista, jolleivät myös huonommat tuotokset saavuttaisi sitä "kuunneltavaa" -statusta.

Kun asiasta nyt alettiin keskustella, on toki sitten valotettava hieman sitä tuotannon parasta osiotakin. Ziggy Stardust -klassikko (1972) ei minulla alkuihastuksen jälkeen milloinkaan sijoittunut aivan kärkeen, vaikka sisältääkin tasaisen hyvää materiaalia. Sen sijaan vuodesta 1974 vuoteen 1980 mies kykeni sellaiseen populaaritaiteen tasoon, joka on saanut minut polvilleni ja ehkä kontalleenkin. Diamond Dogs oli maaginen kokemus jo heti toisesta kuuntelukerrasta lähtien. (Kaikki musiikkia aktiivisesti kuunnelleet lienevät yhtä mieltä siitä, että ensimmäinen kuuntelukerta harvemmin sytyttää, vaikka kyseessä olisi se oman tulevaisuuden mullistava teos.) Diamond Dogsin lisäksi yhtenä aikana minua tuntui pitävän henkisesti elossa 1977 julkaistu Low. Kolmantena kovimmassa kärjessä luulisin olevan joko Station to Stationin (1976) tai vähän aikaisemmin julkaistun Aladdin Sanen (1973). Jälkimmäisessä tosin häiritsee hieman sen epätasaisuus. Raskaimmat kappaleet kun eivät aina jaksa viehättää toivotulla tavalla. Kolmen parhaan jälkeistä järjestystä on turha setviä, sillä sitä en osaa mitenkään tehdä. Ja jääköönkin tekemättä. Tärkein on kokonaisarvostuksen määrä, joka on sanalla ilmaisten suuri. Tässä vielä kunnioitukseksi niille, joita kiinnostaa, linkki Bowien BBC:n haastatteluun. Ja osoite on siis http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=20144 . Jos muuten kiinnostus DB:tä kohtaan heräsi tai on jo hyvässä nousussa, suosittelen suomenkielisellä DB-foorumilla pistäytymistä.

Sitten muihin asioihin, ennen kuin merkintä venyy valovuosien mittaiseksi. Tänään siis, kuten mainitsin, flunssan jotenkuten voittaneena uskaltauduin jo pitkälle 80 minuutin kävelylenkille. Jatkossa olisi tarkoituksena juosta samainen tai ainakin samankestoinen lenkki. Tänään uskalsin lönkötellä vain hieman alhaisilla sykkeillä alamäessä, sillä en halunnut suurta hengästystä enkä varsinkaan hikeä pilaamaan tervehtymistä. Keskisyke lenkillä oli noin 111 ja maksimissaan onnistuin kohottamaan sen lenkin lopun ylämäessä 140:n tietämille. Muutoin tuntui hyvältä. Viimeinkin myös vasen jalka suostui toimimaan joustavasti, siis normaalisti. Epäilen siinä olleiden kramppien johtuvan etummaisen lihasaition ahtaudesta. Tästä siis luin pakkotoito.comin kestävyysharjoitteluosion keskustelusta. Säären etuosan lihaksen lihaskalvot ovat siis liian ahtaat, jolloin veri ei kierrä kunnolla ja syntyy puutumisen tunnetta sekä kramppeja. Lihas, joka on ongelmana, on nimeltään Tibialis Anterior. Sen kehittämiseen täytyy nyt käyttää enemmän aikaa. Jollei fysioterapeutille tai hierojalle mieli, taitavat venyttely ja lihaskuntoharjoittelu olla ainoita vaihtoehtoja. Jos palataan sairaskertomukseen, myös oikean kantapään lievä tulehdus tai mikä ikinä olikaan vaikuttaisi sietävän tärähdyksiä. Tänään se tuntui välillä väsyneeltä, muttei kipuillut.

Jos jotain vielä pitää mainita, liikunnan jälkeen elimistökin ilmeisesti huomasi viiden päivän taukonsa: minulle tuli valtava nälkä! Sen lääkitsemiseen on sitten mennytkin koko tähänastinen ilta.



tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Kotipäivä

Aamupäivän makoilin toimettomana tietokoneen ja sanomalehden ääressä kaikkea kiinnostavaa tutkien. Päivällä olo tuntui kuitenkin jo lähes normaalilta ja uskalsin eilisestä huonosta olosta huolimatta lähteä kevyehkölle tunnin kävely-/hölkkälenkille. Hölkkää tällä lenkillä tosin edustivat lähinnä kaksi viisiminuuttista lusmuhölkkäilypätkää, joilla yritin kuulostella omaa oloani ja sykettä (joka ei edelleenkään suostunut edes noin löysässä vauhdissa pysymään kunnolla alle 140:n). Muutoin sykkeet olivat ok (keskisyke 121) eikä olokaan mitenkään hassumpi - hieman väsynyt kyllä, muttei voimaton. Positiivista on myös se, ettei ennen joulua oireilunsa aiheuttanut kantapää reagoinut vieläkään mitenkään. Vasen jalka oli - ja on - kuten tavallista, jumissa, mutta viime päivinä sekin on ollut rauhallisempi kuin joulukuussa, joten en jaksa kiinnittää juttuun kovinkaan suurta huomiota. Sivuhuomautuksena sekin, että sää oli kyllä kerta kaikkiaan masentava. Metsässä tuoksui syksyltä, koko lenkin ajan sataa tihuutti ja lenkkipolku oli paikoin mutaista lillua. Tammikuinen sää totta tosiaan.

Yhdistin lenkin myös kätevästi kauppareissuun. Tiedotuksena niille, jotka tapaavat ostaa Tradekan liikkeistä raejuustoa: kaksi 200 gramman purkkia näytti olevan tarjouksessa halvempia kuin se 400 gramman isompi versio! Olin jo itse aikeissa napata mukaan tuon isomman ihan vanhasta tottumuksesta, kunnes hämmennykseltäni ymmärsin vaihtaa sen noihin tarjoustuotteisiin. Muutenkin minun käyttämäni ruoka-aineet näkyivät tänään olevan Hintaetu-ryhmässä: alennuksen olivat saaneet mm. Arlan Magre- ja Kadett-juustot, Elovenan Hetki -kaurapuurot ja Profeel-ananasjogurtti.

Voi minua. Laskeskelen täällä päivän ravinnonsaantia ja käännän ja väännän ruoka-aineita, ja sitten miekkonen päättää töistä tullessaan yllättää jäätelöpikareilla. :> Ainakin hiilihydraatinsaamisongelma on ratkaistu tälle päivälle. Edelleen jatkaen ravintoaiheesta, tänään alkoi tosissaan kiinnostaa ilmiö nimeltä transrasvat. Minä ainakin kuulin näiden "vaarallisuudesta" todella vasta tänä vuonna, ja sitä ennen olen pitänyt mm. kasvirasvajäätelöä maitojäätelöä terveellisempänä. Epätietoisuus vaivasi edelleenkin, sillä en tiennyt, mitä ruoka-aineita pitäisi transrasvoja ajatellen vältellä. Otinkin avukseni ensin Wikipedian transrasvoista kertovan artikkelin, ja sieltä etsiydyin tutkimaan vanhan tutun Finelin ravintotaulukoita. Yllätyksekseni sellaiset ruoka-aineet kuten pulla, monet piirakat, öljyssä paistetut ruoat, munkit ja majoneesi eivät sisällä juuri ollenkaan transrasvoja. Odotusten mukaisesti lähes kaikki, missä on käytetty teollisuuden kakkurasvoja, pikkuleipärasvoja tai voitaikinarasvoja (erityisesti viimeisintä) nostavat transrasvalukemia. Pasteijat ja voitaikinaleivonnaiset ovat kenties kaikkein pahimpia (esim. munariisipasteijaissa 1,7 g, kun vähäiset/normaalit arvot ovat <0,1). href="http://www.fineli.fi/foodclass.php?classif=igclass&class=dish&lang=fi">Tässä suora linkki Finelin ruoka-aineiden ravintotaulukoihin.

Ja selvennyksenä: en toki omia syömisiäni noin tarkkaan ravintotaulukoiden kanssa laske, päinvastoin. Kaikki ruoka-aineet ovat toki sallittuja. Pelkästä kiinnostuksesta ja tietoisuuden kasvattamisesta noita tutkin.


maanantaina, tammikuuta 01, 2007

And then we'll get to know each other.

Kirjoitettavaa näyttää syntyvän heti. Hetkeen en ole nimittäin viettänyt tällaista 3-4 tunnin rupeamaa koneeni ääressä jumittaen, ja nyt kun sellainen tuli, olo on kuin akvaariossa. Kaiken lisäksi olen ilmeisesti saamassa jonkinlaisen lomaflunssan kaupanpäällisiksi, joten pää on raskas kuin mikä. Siis paras mahdollinen syy kirjoittaa lisää.

Kuten lisäämistäni suosikkilinkeistä voi päätellä, tykkään selailla ruoka- ja terveysblogeja. Äärimmäisen sopiva yhdistelmä siis ottaen huomioon, että vaikkapa Pastanjauhajien ihanat ruokaohjeet ovat kyllä tarvittaessa omiaan kaatamaan proteiinipitoisen terveysruokavalion. Kutrin sivusto on mielestäni parhaita terveellisen elämäntavan oppaita, ja myös Kutrin blogi on hienoa luettavaa kaikkine pohdintoineen maailman ilmiöistä. Jotakin samankaltaista toivoisin voivani tuottaa itsekin: uusia näkökulmia mielenkiintoisiin aiheisiin.

Ravinnon ja liikunnan yhdistelmä saattaa lähiaikoina puhutella minua paljonkin, ja siitä on hedelmällistä aloittaa. Liikunnan lisäämisen sai minulla puolisentoista vuotta sitten aikaan laihduttaminen, joka johti sitten suoranaiseen liikunta- ja ravinnontarkkailuriippuvuuteen. Tällä hetkellä laihdutusprojekti on lopullisesti päätöksessään ja kääntymässä pikemminkin lihasmassankasvatusprojektiksi (-> tietää kuntosaliharjoitteluun orientoitumista). Ruokavaliovaikutteet tulevat mainituista syistä suurimmaksi osaksi juuri Kutrin viitoittamalta tieltä yhdistettyinä muihin liikkuvalle ihmiselle edullisiin oppeihin. Tunnustan myös käyttäväni kalorilaskuri.fi :tä. Tämä siitä syystä, että haluan tietää todellakin syöväni tarpeeksi (tämän asian kanssa minulla on, ikävä kyllä, laihduttamisvajeen jäämistöinä jonkin verran ongelmia) ja erityisesti voidakseni tarkkailla hh/p/r -jakaumaa eli proteiinien ja rasvojen riittävää saantia suhteessa hiilihydraatteihin. Koulu- ja työpaikkaruokailut sekä kahvilat ovat Suomessa erittäin otollisia tekijöitä lahottamaan riittävän proteiininsaannin, erityisesti, jollei muista juoda säännöllisesti maitoa. Suomalaiset ravintosuositukset ovat muutenkin melko hiilaripainotteisia, mikä taatusti saattaa sopia yhdelle, mutta ei useimmille. On hyvä muistaa, että siinä, missä hiilihydraatit toimivat energianlähteinä, proteiinit ovat elimistön elintärkeitä rakennusaineita. Kaikella kunnioituksella oman yhteiskouluni ruokahenkilöstöä kohtaan, mutta saan toisinaan käyttää taitoa ja mielikuvitusta yrittäessäni koostaa tarjottavista proteiinien kannalta tasapainoisen aterian. Tietysti vaikeammaksi koko asian tekee se, että en syö punaista lihaa ollenkaan ja kanaa sekä kalaakin harkitusti.

Liikunnan kannalta ongelmani on juuri lihaskunnon puute, joka korostui erityisesti laihdutuksen viimeisinä kuukausina, joina takuuvarmasti menetin juuri sitä tärkeää lihasta pelkän rasvan sijasta. Perinteisesti mieluisin aerobinen lajini kahden viikoittaisen ratsastustunnin ohella on ollut juoksu: lenkkejä on mahtunut viikkoon 3-6 kappaletta. Jalkani ovat kuitenkin ilmeisen ongelmalliset tällaisen tärähdysliikunnan kannalta, ja jatkuvat krampit ja kivut ovat hieman rajoittaneet hölkkäilyä. Nyt, kun ratsastustunnit vuoden vaihduttua jäivät pois ohjelmasta, koetan lisätä kuntosalikäymistä, pitää mukana juoksu- sekä kävelylenkkejä sekä mahdollisuuksien mukaan muuta aerobista liikuntaa venyttelyä unohtamatta. Saanette seurata liikuntaprojektini etenemistä kevään mittaan. Tämän hetken tilanne näyttää hieman huonolta, ellei olo parane normaaliksi. Luultavasti juoksulenkki jää väliin ja kävelemään lähtemistäkin on harkittava, sillä mitään tappajatautia en nyt halua lietsoa viimeiselle lomaviikonpuolikkaalleni.

Keväällä minua odottavat viimeiset ylioppilaskirjoitukset sekä pääsykokeet, jotka luultavasti kirvoittavat jonkin verran ajatuksia opiskelun tiimoilta. Tällä hetkellä on myönnettävä, että olen velvollisuuksistani pihalla kuin lumiukko enkä ole uhrannut minuuttiakaan lomastani kouluharjoitusteni miettimiselle. (Kirja on ollut auki monesti, mutta kuten kaikki opiskelijat tietävät, se on vain hyvin harkittua itsensä hämäystä.) Torstaihin mennessä kuitenkin olisi itsensä kannalta edullista saada aikaiseksi edes jotakin, joten motivoitumisen ajattelu on parasta aloittaa nyt, esimerkiksi lopettamalla tämä kirjoitus.

Lost in blogismi

Kuukausien jälkeen olen viimein kypsynyt aloittamaan blogin. Tarkoituksena on pysyä selvillä itsestään ja tästä maailmasta sekä antaa kenties pientä viihdykettä tutuille ja tuntemattomille, jotka nauttivat blogien lukemisesta yhtä paljon kuin minä. Toisaalta on tullut aika myös opetella rakentamaan tällaisia sivustoja - minun tilanteessani on suorastaan ei-hyväksyttävää, etten vieläkään hallitse sitä kirottua html:ää.


En aio kirjoittaa turhia merkintöjä, vaan ainoastaan sellaisia, joiden kirjoittamisessa on minusta järkeä tai joiden voisin kuvitella kiinnostavan jotakuta. Jos vain jaksan viritellä vanhastaan tuttua kirjoitusharrastustani, tektiä pitäisi kyllä syntyä. Toisaalta olen maailman saamattomin päiväkirjan kirjoittaja, joten en uskalla luvata tiheitä kirjauksia täälläkään.


Katsotaan, mitä tapahtuu.