Ka(ä)tkon jälkeen

Hirvittävän pitkä aika viimeisestä postauksesta. Nyt kaikki koeviikot, preliminäärit ja abihässäkät ovat kuitenkin ohi, ja on aika työlle ja velvollisuuksille (mikä ei ole minusta välttämättä ollenkaan huono asia).

Niinpä niin, työlle. Minun on vieläkin vaikeaa sisäistää, että sain viimein kunnollista työtä, josta maksetaan kunnollista palkkaa. Kaikkien epätoivoisten työnhaun parissa vietettyjen hetkien jälkeen tuntuu lähinnä siltä, kuin saisi jonkinlaisen palkinnon. Lisäksi noin vuoden kestäneen laiskistelun jälkeen on hersyvää saada tehdä jotakin kunnolla: tuntuu miltei nautinnolliselta täyttää viikkonsa työtunneista ja koululuvuista. Se ei ahdista minua ollenkaan, päinvastoin. Oikeastaan kaipaan jonkinlaista uupumuksen ja aikaansaamisen tunnetta. Taloudellisestikaan tilanne ei tietenkään ole yhtään sen huonompi, sillä rahahuolia ei pitäisi näillä eväillä tulla ainakaan entiseen verrattuna. Tiedän, miten kuluttavaa kesätyönhaku ja työtä vaille jääminen on varsinkin täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleville. Se on omiaan romahduttamaan kaiken muilla elämän alueilla hankitun itsetunnon. Siksi en kavahda työntekoa hiukkaakaan, se on minulle etuoikeus. Harvasta asiasta voin olla yhtä tyytyväinen kuin tämänhetkisestä tilanteesta.

Näinä työteliäinä aikoina kuntoiluprojektini on pakostakin jäänyt vähän heikommalle huomiolle erityisesti lihaskuntoharjoitusten osalta. Samoin syöminen on ollut vähän mitä sattuu: töissä se unohtuu oikeastaan kokonaan, ja illalla vajetta on paikkailtava täyttävämmällä ruoalla ja herkuilla. Tasainen syöminen pitkin päivää näyttää olevan jopa haaste, ja vastauksena epäsäännöllisyydelle aineenvaihdunta reagoi mitä kummallisimmilla tavoilla. Nytkin abiristeily johti mässyttämiseen, valtaviin annoksiin ja hiilihydraattitankkaukseen, ja parin päivän päästä paino oli alimmillaan koskaan. Asiaan lienee syytä kiinnittää huomiota. Entisenä laihduttajana tosin on vaikea ymmärtää, että se pitää tehdä syömällä.

Kylmyyskin iski jälleen ja tekee ikävän raon vapaapäivien lenkkeilylle ja luistelulle (ja jättää samalla tietysti aikaa lihakunnolle, jippii!). Kuntosalikortin hankkimisen suhteen olen vielä täysin kahden vaiheilla. Hehkuttamastani energianpuuskasta huolimatta epäilen, että maaliskuun tohinoissa kuntosalit jäisivät käymättä, ja kohtuullisen kalliiseen korttiin en viitsisi turhaan sijoittaa, kun loppukeväästä aikaa on todennäköisesti enemmän. Toisaalta huhtikuussa ulkoliikunta alkaa myös houkuttaa ihan eri tavalla kuin pitkän talven aikana. Asiaa pitänee vielä hartaasti harkita, sillä vaikka intoa olisikin, joku realismi ajankäytössäkin on hyvä olla.

Tällainen väliaikapostaus saa luvan riittää. Kuten kaikki kanssaylioppilaskokelaat (anteeksi kamala svenskismi-ilmaus) tietävät, kirjojakin on välillä näiden parin viikon aikana availtavana. Itselläni urakka alkaa tänään historiasta ja matematiikasta.