Treenit alkuun ja kevätsuunnitelmia

Tällä viikolla olen aloitellut taas treenailua. Neljänä päivänä pyörämatkat, kolme salitreeniä, kaksi tuntia venyttelyä ja yksi puolen tunnin hölkkälenkki jäi tämän viikon saldoksi. Mitään loistofiilistä en ole vielä treeneissä saanut aikaiseksi, mutta yleisolotila on ihan ok eikä mitään erityistä väsymystäkään ole. Lauantaina käytiin kuvaamassa Monitoimitalolla ojentajavideota (erilaisia ojentajaliikkeitä), ja oli varsin antoisaa. Esitin parhaan taitoni mukaan kickbackia ja taljaojentajia. Kumpainenkaan liike ei kylläkään omaan ohjelmaani kuulu.

Juoksusta en osaa vielä sanoa mitään. En jaksa alkaa harjoitella, jos alle ei tule hyviä lenkkejä, ja niitä ei ainakaan vielä ole näkyvissä. Luotan siihen, että kevät ja kesä vetävät minut lenkkipolulle, ja jos näin ei käy, ei voi mitään.

Sen sijaan kevään muut suunnitelmat hersyttävät kyllä tällä hetkellä aika tavoin. Huhtikuussa edessä on luultavasti Tukholman ekskursio, vau. Viime keväänä käväistiin avokin kanssa päivä maissa -tyyppisesti Tukholma läpi, mutta aika juoksuksi se kyllä menikin. Tällä kertaa matkaseuraksi saanen äidin, ja maissa ollaan ainakin kaksi päivää. Jotenkin jo kaipaan hotelliaamiaisia, Södermalmin kahviloita ja pikkukauppoja, laivan seisovaa pöytää ja kevättä.. Syksyllä tekisi mieli vähän kauemmaskin, riippuen taloudellisesta tilanteesta. Matkakuume on ainakin kova.

Takaisin arkipäivään

Filosofisen pohdinnan päälle vähän tilannekatsausta. Lepoviikon jälkeen olo on parantunut valtavasti ja mielialanvaihtelut kadonneet kuin tuhka tuuleen. Tällä viikolla olen ottanut ohjelmaan mukaan pyöräilyt koululle, telinevoikkaa ja tänään myös ensimmäisen kevyen koko kehon punttitreenin. Treeni tuntui nihkeältä, mutta ihmekös tuo. Paras merkki ylirasituksen taittumisesta on kuitenkin hyvä yleinen olo- ja mielentila. Ruokakin maistuu taas melko hyvin, ja aineenvaihdunta toimii paremmin kuin aikoihin. Psyykkiseltä puolelta sain poistettua joitakin jo pitkään vaivanneita asioita ainakin toistaiseksi, mikä on tietysti hyvä asia.

Arkeen on ollut myös mukavaa palata, ja opiskelut maistuvat vähintään samoin kuin aiemminkin. Lisänä teen myös pientä työjuttua (en tarkemmin sitä tässä erittele useistakin syistä), joka on aivan valtavan hauskaa! Kaiken lisäksi työ on omiaan parantamaan paitsi omanarvontuntoa myös opiskelumotivaatiota ja taloudellista tilannetta. Win-win, isn't it?

Tässä vähän tämän päivään treenailuja:

Lämmittelyt (kyykkyä tangolla, jalanheittoja ja -pyörittelyjä ym.)
Etukyykky 20 kg (tanko) 4 x 12
Askelkyykky 8 kg:n kässäreillä 3 x 12
Ylätalja n. 30 kg 4 x 14
Penkkipunnerrus 8 kg:n kässäreillä 3 x 10
Viparit 4 kg:n kässäreillä 3 x 10
Sekalaisia vatsaliikkeitä

Maanantaina seuraavan kerran sorvin ääreen (hassu vertaus, nimittäin keskiviikkona tuo kyseinen asia tapahtuu kirjaimellisesti! Vapaavalintaisten luokanopettajan opintoihin kuuluvien teknisen työn opintojen iloja..). Treenit jatkuvat silloin jo aiemmin lanseeraamallani 2-jakoisella, tosin sovellettuna. Nyt hyvää yötä!

Millainen olet?

Viime viikolla olin kuuntelemassa psykologian perusopintojen persoonallisuuspsykologian osa-alueeseen kuuluvaa luentoa. Luennoitsijana oli Helsingin yliopiston professori Liisa Keltikangas-Järvinen, jonka esiintymistapa ei takuulla jättänyt ketään kylmäksi ja sai monen pinttyneenkin opiskelijan pohtimaan uudestaan monia perinnöllisyyteen ja psyykkisiin ominaisuuksiin liittyviä ilmiöitä. Se, mikä nyt vaikuttaa psykologian alalla, ovat molekyylitutkimusten näytöt ihmisen temperamenttiin vaikuttavista geneettisistä tekijöitä ja ympäristön vaikutuksista geenien toimivuuteen tai ei-toimivuuteen. Minun kohdallani luento lähinnä korjasi yksinkertaistettuja ja absurdejakin "ihminen on n-prosenttisesti ympäristön/perimän tuotetta" -väitteitä, mutta ennen kaikkea sai pohtimaan uudelleen omaa minuutta ja sen perustaa.

Keltikangas-Järvisen siteeraamien tutkimusten mukaan ominaisuuksia, jotka palautuvat suorimmin perintötekijöihin ja vaikuttavat ihmisen elämään läpi elämän, ovat reagointitavat tai ylipäätään ilmiasu sille, miten ihminen tekee mitä tekee. Faktoreita ovat sosiaalisuus: se, miten aktiivisesti ihminen hakeutuu seuraan ja toimii siinä; itsesäätely; emotionaalinen/reaktioherkkyys (herkkyys ympäristötekijöille, reagoivuus) sekä aktiivisuus eli ihmisen luontainen tahti tai tyyli toimia.

Melko helposti sekoittaa ihmisen pohjimmaisia piirteitä tapoihin, tottumuksiin, arvoihin ja päämääriin tai kulttuurisiin tekijöihin - eihän tuo mikään ihme olekaan, kun ajattelee yksilön toiminnan kokonaisvaltaisuutta. Minua kuitenkin kiinnostaa esimerkiksi itsessäni nimenomaan se, millainen olen esimerkiksi noiden neljän faktorin suhteen. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, etten ole pätkääkään flegmaattinen. Fyysisesti en sähellä ja liikkeet ovat melko rauhallisia ja suoraviivaisia, mutta pääni sisällä käy kohina, joka välillä suorastaan syöksähtää kaikkien läsnäolijoidenkin vaivaksi ja iloksi. Jos aktiivisuustaso siis nähdään pelkästään fyysisenä ilmiönä, minua voisi kai kuvata passiiviseksi. Enpä tiedä? Lapsena olin kaiketi helppo, rauhallinen ja positiivinen lapsi. Pidin aikuisten seurasta ja tarkkailusta, viihdyin hiljaa ja hyvin myös omissa oloissani. Tästä olenkin satavarma: sosiaalinen en ole ollenkaan. En nauti ryhmätuokioista enkä illanvietoista paitsi tarkkaan valikoitujen ja intressejäni vastaavien henkilöiden seurassa. Jostain syystä minulla on paljon tuttuja, mutta koen tärkeimmäksi vain ne muutamat hyvät ystävät ja läheiset, joiden kanssa kykenen siirtymään arkitasoa syvällisempiinkin sfääreihin. Viihdyn parhaiten kotona mielenkiintojani tutkien - näin on ollut aina.

Emootioherkkyys on ehkä kaikkein kiinnostavin osa-alue, sillä se saa pohtimaan, millainen olisin, jos ympäristö olisi ollut kaoottinen. Olisinko murtunut vai kestänyt? Olisinko nyt psyykkisesti sairas vai olisinko kääntänyt kelkkani omin voimin ilman muiden apua mahdollisesti eri suuntaan kuin ympäristöni? On mielenkiintoista tietää, että jotkut ihmiset voivat sairastua psyykkisesti tai murtua, vaikka ympäristöolosuhteet olisivat olleet hyvät ja lämpimät. Tämä selittää sen, miksi samasta perheestä tulee erilaisia lapsia ja miksi pelkkä perhe ei koskaan ennusta ihmisen tulevaisuudenkehitystä (vaikka siihen paljon vaikuttaakin).

Yksi mielenkiintoinen pointti asiassa on myös tiedon käyttäminen suhteessa lähimmäisiin ihmisiin. Jotkut ominaisuudet heissä voi nähdä aivan eri tavalla, kun ymmärtää, että ne eivät ole mitenkään pelkän tietoisen ajattelun tai kognitiivisen toiminnan tuotetta vaan heidän sisintä ydintään, temperamenttia. Se, miksi joku ei koskaan opi aamuvirkuksi tai janoaa äärimmäistä jännitystä voi palautua persoonallisuuden pohjimmaiseen kerrokseen, geeniperimään. En tiedä, onko kukaan muu samaa mieltä, mutta minusta tämä helpottaa näiden ominaisuuksien hyväksymistä ja ymmärtämistä läheisissä. Ehkä se voi jopa lisätä rakkautta niitä parhaita ominaisuuksia kohtaan.

Aikalisä

Kuten aiemmin totesin, jotkut päivät ovat parempia kuin toiset, jotkut taas huonompia. Joskus - joskin harvoin - havahtuu huomaamaan, että niitä huonoja päiviä onkin aika paljon. Itse asiassa näyttää siltä, että täysin hyviä päiviä ei olekaan, ja tarkemmin ajateltuna tila on kestänyt jo pitkään.

Joulun aika ei yleisesti ottaen tuntunut hirveän hyvältä, noin henkisesti. Senkin jälkeen mielialat ovat menneet kummallista (epätyypillistä) vuoristorataa, ihmeelliset ajatukset vaivanneet jatkuvasti ja miltei tärkeimpänä: treenit kulkeneet normaalitasoon nähden todella huonosti. Oikeastaan treenit kulkivat huonosti jo ennen joulua. Erityisesti normaalit päivittäiset liikunnot, kuten pyöräily ja lenkkeily, eivät ole kulkeneet sitten marraskuun. Havahduin pohtimaan, koska viimeksi nautin pyöräilystä, ja huomasin, että se tapahtui itsenäisyyspäivänä. Treenipainot eivät ole nousseet pahemmin loppusyksynäkään, mutta eilinen taisi olla viimeinen niitti: menin treenaamaan yläkroppaa, mutta mistään ei tullut mitään, jopa kevyehköt painot tuntuivat haastavilta, olo aivan hakatulta ja jumiutuneelta jne. Oireet siis mätsäävät orastavaan ylirasitustilaan:

1. treeni ei maistu
2. koordinaatio ei pelaa
3. voimatasot ovat laskeneet
4. lihakset hapottuvat helposti
5. palautuminen treenistä kestää kauan
6. ruokahalu on valtava tai tosi heikko (ennen joulua ruokahaluttomuus, nyt kasvava ruokahalu)
7. psyyke käy ylikierroksilla tai on masentuneisuutta ja flegmaattisuutta
(Lähde: Markku Backman: Treenaa terveenä, Fillari-lehden nettisivut)

Ratkaisuna on pieni aikalisä, keventely. Tämä viikko vaihtuu täysin lepoon, venyttelyyn ja kevyisiin kävelylenkkeihin, ja ensi viikko jatkuu samoissa merkeissä, jollei huomattavaa muutosta tapahdu. Elämässä ei ole mihinkään kiire, ja nyt on parasta mennä kropan ehdoilla. Kevään juoksuhaaveita katsellaan uudelleen ensi kuussa ennen puolimaratonohjelman aloittamista. Jos olo on edelleen tukossa, taitaa tavoite vaihtua johonkin keveään kymppiin.

Oikeastaan en ihmettele tilannetta. Koko viime vuosi oli kokonaisuudessaan rankka, ja vaikka alkusyksystä teinkin kevennyksen, tein todella kovia punttitreenejä lähes koko ajan aina koventaen niitä jouluun asti. Ohjelma sisälsi paljon enemmän raskaita perusliikkeitä kuin kesällä, ja lisäksi olin koko ajan muutenkin menossa, joten söin huonommin ja varoin syömisiä jotenkin alitajuisesti ja typerästi. Myös psyykkisellä puolella on ollut tiettyjä vaivaavia tekijöitä, ja hormonitoiminnassa jo pidempään ongelmia, joita vasta nyt kunnolla hoidetaan. Ennen joulua ruokahalu katosi, mikä tietenkin pahensi tilannetta aika lailla. Ilmeisesti pitkäksi luulemani viiden päivän joulutauko ei riittänyt korjaamaan tilannetta, ja aloitettuani viime viikolla heti kolmella lenkillä ja kunnon puntilla kamelin selkä venähti. Lepolepoa siis, kunnon ruokaa, ja kevyesti liikkeelle kun kroppa tuntuu hyvältä.

Onneksi koulun lisäksi eräs toinen alkava projekti pitää ajatukset poissa ehkä muuten vähän stressaavastakin treenitauosta. Olen asiasta aika tavoin innoissani, ja myös lisätuloja opiskelijan niukkaan arkeen on luvassa. Ja hommaa.

Aloitekyvyttömyydestä

Pientä purnausta ihmislajin ihanuuksista seuraa. Jos negaatiot tökkivät, älä jatka.

Aina en voi ymmärtää ihmisiä. Tai siis voin, mutta ärsyttää silti. Eniten raivostuttaa kyvyttömyys selvittää asioita itse ja halu saada kaikki (oli se sitten tietoa tai mitä tahansa muuta) valmiina ja valmiiksi pureskeltuna - jos jokin asia vaatisi vähän vaivannäköä, niin no way, ei tule mitään.

Ehkä eniten asia on aina vaivannut pikemminkin täällä verkossa kuin todellisessa elämässä. Muistan jo Demi- ja Hevostalli.net -foorumiajoiltani kismiintyneeni ihmisten totaalisesta kyvyttömyydestä käyttää hakukonetta asioidensa selvittämiseen. Sama ongelma vaivasi minua myös koko kouluaikani: en koskaan ymmärtänyt, miksi ihmisten oli aina välittömästi kysyttävä ne yksinkertaisimmat asiat, joita eivät tienneet, kun useimmiten ne selvisivät melko pian vain kuuntelemalla. Sama juttu pätee myös verkossa: en liene ainoa, joka on useammin kuin yhdesti kehottanut käyttämään "search this thread" -toimintoa tai Googlea. "Enmäosaa." (= En jaksa, koska olisi mukavampaa, että joku ajattelisi puolestani.) Onhan toki helpompi vastata, ettei osaa, mutta jatkossa helpointa olisi se, että opettelisi. Pidemmällä aikajänteellä asioiden tarkasteleminen tuntuu olevan joillekin kohtuuttoman vaikeaa. Osittain tämä on kai yhteydessä myös kyvyttömyyteen tarkastella asioita kokonaisuuksina. Vastauksia haetaan pikemminkin pieniin asioihin, mutta ei olla tarpeeksi kiinnostuneita ottamaan selvää perusteista.

Elämän muilla osa-alueilla tämä ilmenee jotenkin lyhytjännitteisyytenä ja haluttomuutena tyytyä pieniin tuloksiin ja muutoksiin. Totuus vain on, että ilman kärsivällisyyttä useimpia asioita ei voi saavuttaa. Kärsivällisyys ja kokonaisuuksien hallitseminen toki vaatii myös sitä asioiden hallitsemista itse - ei muihin tai heidän asiantuntemukseensa takertumista. Tämän takia ehkä se itsenäisyys on vain niin tärkeä ominaisuus ihmiselle. Ilman tiettyä itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta voi tuskin koskaan saavuttaa niitä asioita, joita itse pitää tärkeinä, tai ainakin niiden eteen työskentelyä ja elämä ylipäätään on paljon helpompaa, jos on kykyä ottaa selvää asioista ja hoitaa niitä itse. Riippuvaisuus muista on hyväksyttävää ja välttämätöntä jokaiselle yksilölle, mutta oma elämä koostuu myös omasta tahdosta, omasta identiteetistä ja omista teoista, joita kukaan muu ei voi yksilön puolesta elää.

Some days

..are better than others, they obviously do.

Eilinen oli yksi pahimmista päivistä pitkiin, pitkiin aikoihin - ilman selkeää syytä. Olin huonolla tuulella. Lenkki ei kulkenut: en ole joutunut lopettamaan juoksulenkkiä kesken sitten harrastuksen alkuvaiheen. Aloin pohtia terveyttäni, ja henkilökohtaiset seikat stressasivat. Lopputulos oli pienimuotoinen räjähtäminen läheiselle tapaan, josta en pidä itse alkuunkaan. Lapsuudenkodissani riidat olivat tulikivenkatkuisia, jopa pelottavia. Teini-iän ystävyyssuhteessa sain maistaa mököttävän ystävän myötä myös mykkäkoulua, ja päätin, etten koskaan tule itse sitä ihmissuhteissani käyttämään. Olen ajatellut, että erimielisyydet ja vaivaavat asiat voidaan ratkaista sivistyneellä keskustelulla, aina akateemisesti puhuen ennen kuin ne puhkeavat tunnetiloiksi.

Saatan olla väärässä.

Tunnetilat ovat siitä kummia, että ne eivät jotenkaan tunnu täysin tyytyvän pelkkään akateemiseen keskusteluun. Ne suorastaan vaativat tulla käsitellyiksi: itkuna, huutona, hyppelynä tai minä tahansa. Asioista on toki keskusteltava, mutta alan ymmärtää, ettei tunnetilan osoittaminenkaan ole mitenkään pahasta. Se saattaa olla jopa välttämätöntä, kunhan se ei johda asiattomuuksiin tai vääränlaisiin tekoihin. Tunne ei kuitenkaan täysin poistu analysoimalla.

Toinen asiaan liittyvä oivallus koskee tietynlaista itsearvotuksen puutetta, joka tekemisiäni vaivaa. Minun on vaikeaa hyväksyä itseltäni normaali käyttäytymistä, heikkoutta, lapsellisuutta, irrationaalisuutta. En usko, että muut todella arvostavat minua tai ovat kiinnostuneita tekemisistäni. Olen työskennellyt tässä suhteessa itseni kanssa jo jonkin aikaa ja joudun edelleen jatkamaan ajatteluni muokkaamista. Syvät ja arvostavat kiitokset asian tiimoilta käydyistä syvällisistä keskusteluista muutamille ystäville ja läheisille.

Sitten vuodatuksista arkipäivään: joulu oli ja meni, vuosi vaihtui. Monia hyödyllisiä lahjoja sain, ja kotonakin oli mukavaa pistäytyä (joskin jatkossa tiedän neljä päivää liian pitkäksi ajaksi). Ensimmäistä kertaa kykenin herkuttelemaan kunnolla ilman huonoa omatuntoa, mutta muutoin joulun tunnelma jäi huonojen säiden, kiireen ja kummallisen hermostuksen alle. Pienen henkäyksen siitä toi ainoastaan joulupäivän rauhallinen iltahetki tärkeimmän kanssa.

Jouluviikon vietin kevyenä, joten tällä viikolla olen yrittänyt taas saada otetta treenailuista. Koska yksi kevään tavoitteistani on osallistuminen puolimaratonille, reippailin tällä viikolla harjoituspäiväkirjaan kolme 40 minuutin mittaista, rauhallista peruskestävyyslenkkiä, joista viimeisimmän tänään. Kaksi kertaa olen käynyt salilla, ja yksi kerta odottaa vielä huomenna. Vaihdoin ohjelmani 2-jakoiseen (yläkroppa/jalat), sillä sitä on helppo muokata juoksutreenien lisääntyessä kaksi kertaa viikossa toteutettavaksi.

1a) Jalat
Etukyykky
Askelkyykky
Koukistukset
Jotain vielä?
Vatsat

2a) Yläkroppa: selkä ja olat
Leuanvedot ja roikunnat
Ylätalja
(Pystypunnerrus - kehittää helposti epäkkäitä, joten teen fiiliksen mukaan)
Viparit sivuille + eteen Fodor-tyyliin
Vatsat spesiaali

1b) Jalat
Takakyykky smithissä
SJMV
Reiden ojennukset
Pohkeet prässissä
Vatsat

2b) Yläkroppa kevyt
Kulmasoutu
Vinopenkki
Viparit sivulle
Hauiskääntö
Dippi

Ideana on siis panostaa aluksi jalkoihin, pitää mukana selkä ja olkapäät ja tehdä vähemmän mitään spesiaalijuttuja ojentajille ja hauiksille ym. Juoksutreenien lisääntyessä jäljelle jää vain kaksi treeniä viikkoon, tarkemmin en ole vielä suunnitellut.