Eilinen oli yksi pahimmista päivistä pitkiin, pitkiin aikoihin - ilman selkeää syytä. Olin huonolla tuulella. Lenkki ei kulkenut: en ole joutunut lopettamaan juoksulenkkiä kesken sitten harrastuksen alkuvaiheen. Aloin pohtia terveyttäni, ja henkilökohtaiset seikat stressasivat. Lopputulos oli pienimuotoinen räjähtäminen läheiselle tapaan, josta en pidä itse alkuunkaan. Lapsuudenkodissani riidat olivat tulikivenkatkuisia, jopa pelottavia. Teini-iän ystävyyssuhteessa sain maistaa mököttävän ystävän myötä myös mykkäkoulua, ja päätin, etten koskaan tule itse sitä ihmissuhteissani käyttämään. Olen ajatellut, että erimielisyydet ja vaivaavat asiat voidaan ratkaista sivistyneellä keskustelulla, aina akateemisesti puhuen ennen kuin ne puhkeavat tunnetiloiksi.
Saatan olla väärässä.
Tunnetilat ovat siitä kummia, että ne eivät jotenkaan tunnu täysin tyytyvän pelkkään akateemiseen keskusteluun. Ne suorastaan vaativat tulla käsitellyiksi: itkuna, huutona, hyppelynä tai minä tahansa. Asioista on toki keskusteltava, mutta alan ymmärtää, ettei tunnetilan osoittaminenkaan ole mitenkään pahasta. Se saattaa olla jopa välttämätöntä, kunhan se ei johda asiattomuuksiin tai vääränlaisiin tekoihin. Tunne ei kuitenkaan täysin poistu analysoimalla.
Toinen asiaan liittyvä oivallus koskee tietynlaista itsearvotuksen puutetta, joka tekemisiäni vaivaa. Minun on vaikeaa hyväksyä itseltäni normaali käyttäytymistä, heikkoutta, lapsellisuutta, irrationaalisuutta. En usko, että muut todella arvostavat minua tai ovat kiinnostuneita tekemisistäni. Olen työskennellyt tässä suhteessa itseni kanssa jo jonkin aikaa ja joudun edelleen jatkamaan ajatteluni muokkaamista. Syvät ja arvostavat kiitokset asian tiimoilta käydyistä syvällisistä keskusteluista muutamille ystäville ja läheisille.
Sitten vuodatuksista arkipäivään: joulu oli ja meni, vuosi vaihtui. Monia hyödyllisiä lahjoja sain, ja kotonakin oli mukavaa pistäytyä (joskin jatkossa tiedän neljä päivää liian pitkäksi ajaksi). Ensimmäistä kertaa kykenin herkuttelemaan kunnolla ilman huonoa omatuntoa, mutta muutoin joulun tunnelma jäi huonojen säiden, kiireen ja kummallisen hermostuksen alle. Pienen henkäyksen siitä toi ainoastaan joulupäivän rauhallinen iltahetki tärkeimmän kanssa.
Jouluviikon vietin kevyenä, joten tällä viikolla olen yrittänyt taas saada otetta treenailuista. Koska yksi kevään tavoitteistani on osallistuminen puolimaratonille, reippailin tällä viikolla harjoituspäiväkirjaan kolme 40 minuutin mittaista, rauhallista peruskestävyyslenkkiä, joista viimeisimmän tänään. Kaksi kertaa olen käynyt salilla, ja yksi kerta odottaa vielä huomenna. Vaihdoin ohjelmani 2-jakoiseen (yläkroppa/jalat), sillä sitä on helppo muokata juoksutreenien lisääntyessä kaksi kertaa viikossa toteutettavaksi.
1a) Jalat
Etukyykky
Askelkyykky
Koukistukset
Jotain vielä?
Vatsat
2a) Yläkroppa: selkä ja olat
Leuanvedot ja roikunnat
Ylätalja
(Pystypunnerrus - kehittää helposti epäkkäitä, joten teen fiiliksen mukaan)
Viparit sivuille + eteen Fodor-tyyliin
Vatsat spesiaali
1b) Jalat
Takakyykky smithissä
SJMV
Reiden ojennukset
Pohkeet prässissä
Vatsat
2b) Yläkroppa kevyt
Kulmasoutu
Vinopenkki
Viparit sivulle
Hauiskääntö
Dippi
Ideana on siis panostaa aluksi jalkoihin, pitää mukana selkä ja olkapäät ja tehdä vähemmän mitään spesiaalijuttuja ojentajille ja hauiksille ym. Juoksutreenien lisääntyessä jäljelle jää vain kaksi treeniä viikkoon, tarkemmin en ole vielä suunnitellut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti