sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Helmiviikon hienoutta

Alkuviikosta taisin antaa ymmärtää, että asiat sujuivat. Niin ne sujuivat kyllä loppuviikonkin: päivästä toiseen mainioita treenejä, enkkoja ja jaksamista. Keskiviikkona tein hyvän pienen juoksulenkin, torstaina onnistuneen jalkatreenin (smith-kyykyssä ennätys 50 kg, suorin jaloin vedossa huomattavasti puhtaammalla tekniikalla samanlaisia lukemia ja enemmänkin, jollei puristusvoima olisi loppunut alkuunsa), perjantaina kävelyä, pyöräilyä, telinevoimistelua ja valtavan hauskaa afrotanssia (liikuntaa yhteensä peräti neljä tuntia!) ja tänään melko onnistunut ylä- ja keskivartalon treeni. Eilen lauantaina vain lepäilin. Kuten arvata saattaa, ruoka maistuu mainiosti pitkin päivää harjoitusmääristä johtuen. Kyllä kelpaa!

Tuleva alkuviikko on kiireinen. Treenien suhteen olisi tarkoitus hieman kevennellä, kun tämä viikko kerran oli niin mainio. Taidan kuitenkin lähinnä kuulostella kehoa ja teen rankemmin, jos energiaa tuntuu riittävän.

Ikäviäkin asioita tietty tapahtuu: kasari-Helkamani vaihteisto päätti osittain sanoa sopimuksensa irti, ja nyt talvisaikaan vajaavaihteisella pyörällä ajaminen on melko raskasta touhua. Edessä siis taitaa olla uuden (kunnollisen) pyörän hankinta. Raporttia seuraa, mikäli uusi sotkotin tähän talouteen ilmestyy.

Ei kommentteja: