sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007

Välikatsaus (tylsien otsikoiden keksimisen maailmanennätys)

Kovin tiheäksi tämä bloggailuväli nyt ei oikein näytä muotoutuvan. Syystä että ylimääräistä aikaa ei mitenkään liikaa jää (seliseli ja aikaisemminkin on jankutettu), ja se mitä jää, käytetään mieluusti johonkin muuhun itseä kehittävään toimintaan. Kaikella kunniotuksella ja samalla uudella postauksella. :)

Tiistaina onkin viimein vappu. Vappuaaton yö menee minulta töissä ja itse päivä onkin sitten vapaana, joten vappurituaalit siirtyvät myöskin siihen päivään (joskaan noita rituaaleja ei juurikaan ole). Elokuvissa tuumailimme käyvämme ja itse ainakin ajattelin mutustaa ihan oikean vappumunkin ja juoda lasillisen simaa. Tammerkosken teekkarikaste ja kulkue jäänevät myös tänä vuonna väliin, sillä yön jälkeen en taida olla kovin suostuvainen heräämään yhdeksi keskustareissulle.

Se vapusta. Väsymystä on tosiaan viime päivinä ollut, mutta treeni-intoa se ei ole onnistunut täysin hävittämään. Oikeaan käteen ilmaantuneiden hermotuntemusten vuoksi kylläkin kevensin tämän viikon varsinkin käsien osalta, ja se näyttikin lopulta tältä:
Ma: kuntosaliharjoittelu n.1 h, keskivartalo- ja jalkaharjoitteita
Ti: Lounasjumppa gymstickillä 55 min, reipas lenkki 35min./5.2 km
Ke: lepo
To: salitreeni, kevyt rinta-etureidet-olkapäät-ojentajat ja 25 minuutin crosstrainer-aerobinen
Pe: lepo
La: lepo (kaupunkikävelyä, väsymys oli aika hirveää)
Su: salitreeni, nopea verryttely ja nopeat selkä-takareidet-hauikset-vatsat + 45 min. korkesykkeinen spinning

Ensi viikolla olisi tarkoitus vetää suhteellisen normaali treeniviikko, joskin käden tuntemuksia kuulostellen. Maanantaiksi minulla on aika kuntosaliohjaajalle. On mukavaa keskustella vähän harjoittelusta, kysyä ja tarkistaa, onko tekniikka ja ohjelma kunnossa. Tiistaina tuskin mitään erityisempää teen, mutta muuten viikko on kyllä täynnä. Aerobiset teen varmaankin kaikki juoksuna, sillä mihinkään järjestettyihin aerobiceihin työvuorot eivät jätä sijaa, ja onhan se hyvä välillä lenkkeilläkin.

Pääsykokeista sen verran, että aikataulussa ollaan toistaiseksi. Tilastotieteen kirja on luettu, ja nyt aloittelen laskuharjoituksia. Johdatus kasvatustieteeseen on myös luettu, tosin vielä ilman muistiinpanoja, ja Inkluusion haaste koululle -opus on juuri aloitettu. Hakemuksetkin on laadittu, ja kuoret pitäisi enää laittaa postilaatikkoon.

Tällainen tylsä tilannekatsaus tällä kertaa.

Ei kommentteja: