Tukholma 17.-20.4.

Nyt seuraa vähän tarkempaa matkakertomusta. Kuvat lisään, kunhan saan ne koneelleni.

Lähdimme reissuun torstai-iltana Viking Isabellalla Turun satamasta. Laivan siivous tai vastaava oli melko paljonkin myöhässä, sillä kun laivan olisi pitänyt lähteä yhdeksältä, istuimme terminaalin odotusaulassa vielä puoli kymmeneltä. Lopullinen lähtoaika taisikin olla noin kymmenen maissa, joten iltaa laivalla ei ollutkaan kovin paljon jäljellä seuraavan aamun aikaisen herätyksen vuoksi. Kävimme kuitenkin toki syömässä - ja ihan listalta - Food Gardenissa vielä ennen nukkumaanmenoa, ja täytyy sanoa, että mainiosti ainakin ruoan suhteen matka alkoikin. Äiti (joka siis oli matkaseurana, mikäli asia ei vielä ole selvinnyt) valitsi grillilohta, kun taas minä söin elämäni ensimmäistä kertaa pecanpähkinäleivitettyä ruijanpallasta, kampelasukuun kuuluvaa vaaleaa, tavattoman maukasta kalaa, tagliatellen ja juustokastikkeen kerana.

Perjantaiaamuna saavuimme Tukholmaan 07.15. Tätä ennen takana oli tietysti perinteinen meriaamiaistankkaus noutopöydästä: sämpylää, munakokkelia, kasviksia, muroja, kuivattuja hedelmiä, marjoja ja maustamatonta jogurttia. Ei turhan hiilihydraatitonta ravintoa! Hotellimme Scandic Malmen sijaitsi mukavan kävelymatkan päässä terminaalista (Södermalmilla), mutta koska huoneen luovutus oli vasta iltapäivällä, kävimme vain heivaamassa matkatavaramme säilytykseen ja jatkoimme aamua kaupungilla kierrellen. Kiersimme vanhaa kaupunkia lähinnä näyteikkunoita tiiraillen ja kymmeneltä sitten jo pääsikin ostoksille mm. Gallerieniin ja NK:lle keskustaan (joskin jälkimmäinen on kyllä ainakin omalle budjetille turhan hintava). Tiedättehän Gallerienin keskikäytävän ihanat herkku- ja leivoskojut? No, emme voineet olle tilaamatta yhtä isoa porkkanamuffinsia jenkkityylin leipomusmyymälästä, ja olihan se hyvää. Tuorejuustokuorrutusta oli varmasti ainakin sentin kerros. :D Hyvin vähän ostoksia kuitenkaan itse tein joitakin kosmetiikkahankintoja ja konvehtishoppailuja lukuun ottamatta. Jotenkaan ei jaksa enää niin innostaa kauppojen kiertely - varsinkaan, kun liikkeet keskustoissa ovat Pohjoismaissa hyvinkin identtisiä.

Iltapäivällä istuimme keskustellen maailman asioista Norrmalmstorgetilla ennen kuin palasimme vanhaan kaupunkiin tekemään vielä hieman ostoksia ja syömään. Tällä kertaa valinta osui italialaiseen ravintolaan, jonka nimeä en millään kykene muistamaan, mutta ruoka ja palvelu olivat kyllä ensiluokkaisia. Itse söin aurinkokuivatulla tomaatilla täytettyä broilerinrintaa, chilirisottoa ja mangoraitakastiketta, ja maistoin ensi kertaa elämässäni äidin lautaselta myös ankkaa (joskaan kokemus ei ollut kovin vakuuttava - ihme kumia). Ruokailun jälkeen taisimme jo suunnatakin hotellille lepäämään. Huone oli varsin siisti ja hotelli todella rauhaisa siitäkin huolimatta, että se sijaitsee Södermalmissa Östgatanilla, joka on tavallaan kaupunginosan vilkkain pääkatu. Toivomisen varaa jätti ainoastaan ikkuna, joka oli tylsästi sisäpihalle päin. No, aina ei voi saada kaikkea.

Illallistimme kotoisasti ihan ruotsalaisesta lähikaupasta ostetulla ruoalla, kuten riisikakuilla, kesolla, jogurtilla, tomaateilla ja omenilla. Pientä hämminkiä muuten aiheutti se, että ainakaan tuossa nimenomaisessa kaupassa tuoretavaraa kuten hedelmiä ei punnita etukäteen kuten Suomessa, vaan myyjä lyö kassalla hinnan ilmeisesti kappalehinnan mukaan! Mahdoimme olla huvittava näky yrityksissämme selvittää edellä olevien asiakkaiden toimintatapaa, kun emme löytäneet koko kaupasta tarravaakaa.

Hotelli sijaitsi lisäksi vastapäätä Medborgarplatsenia ja Söderhallarnaa, isoa ostoskeskusta ja kauppahallia. Perjantain oikeastaan kruunasi klubi-ilta Saluhallin alapuolella sijaitsevassa musiikkiravintola Restaurant Louisissa, jossa esiintyi leppoisaa bluesia ja swingiä soittava jazzyhtye. Vaikka asiakaskunta olikin melko keski-ikävoittoista, tunnelma oli valtavan rentoutunut ja leppoisa ja bändi suorastaan sympaattinen. Ainoa virhe, minkä tein, oli juoda juuri ennen nukkumaanmenoa iso lasi Coca-colaa, sillä voitte kuvitella, että kofeiiniherkkyyteni ansiosta nukahtaminen oli vaikeaa ja yö yhtä vessajuoksua.

Aamulla olisi ollut vapaus nukkua pitkään, mutta kuten sanottua, kukuin ylhäällä jo ennen seitsemää ja tungin itseni tietysti ensimmäisten joukossa aamiaiselle äidin jäädessä torkkumaan. Hotelliaamiaiset ovat sitten mainioita: sämpylää erilaisilla täytteillä, maukkaita muroja ja saaristolaisleipää voisi syödä makunsa puolesta miten paljon tahansa, jollei tuntisi ruoansulatuksensa rajoja. Myönnän kyllä olevani hiilarihiiri: toimin parhaiten, kun ruokavaliossa on runsaasti hyviä hiilihydraatteja, ja jos ne jäävät vähälle, hirveät himot iskevät välittömästi. Onneksi matkalla tuon kiintiön täyttämisessä ei koskaan ole pahemmin ongelmia.

Melko pian aamiaisen jälkeen seurasi päivän liikunta-annos Forgrenska Badstadietilla (vastapäätä Malmenia sijaitsee muuten sekin). Uin kilometrin kuntouimariradalla ja tunsin itseni perheiden ja tätien joukossa urheilulliseksi jopa hiilariturvotuksessa! Ai niin, ja olipa mukava päästä 19-vuotiaana 2 eurolla polskimaan. Urheilullisen lisäksi siis tunsin itseni myös (liian) nuoreksi. Joka tapauksessa uiskentelun jälkeen iski tietysti hirveä nälkä, jonka sammutimme Södermalmilaisessa kahvila Muggenissa: minun lautaselleni päätyi kanaa ja mozzarellaa, äitylille taas vuohenjuustoa ja pinjansiemeniä. Ja ne leivokset. Ovat muuten Ruotsissa ihan omaa luokkaansa niin ulkonäkönsä kuin kokonsa puolesta.

Kävelimme Södermalmilta Drottningatanin tungoksen läpi T-centralenille eli päämetroasemalle. Pienen sähläyksen jälkeen saimme hankittua metroliput Tenstaan. Kyseessä on siis Rinkebyn ja Hjulstan lähellä sijaitseva Tukholman lähiö, johon liittyy vanhempieni kohdalla henkilökohtaista historiaa 70-luvun lopulta. Tenstan kierroksesta en jupise nyt sen enempää, mutta yleisesti voin sanoa, että juuri tällaisten asioiden kautta on mielestäni kunkin hyvä tutustua omaan lähihistoriaansa ja ymmärtää paremmin esimerkiksi vanhempiensa näkökantoja. Kotiseutumatkojen kautta on myös jotenkin mahdollista päästä osalliseksi sellaisesta nostalgiantunteesta, jota ei itse ole varsinaisesti aiemmin kokenutkaan.

Tenstasta jatkoimme suoraan takaisin Kungsträdgårdenille ja nostimme verensokeria TGI's Friday -ravintolassa (keskellä Norrmalmstorgetia, jenkkiläisistä jenkkiläisin) uskomattoman äitelillä jälkkäriannoksilla. Söimme kumpikin kummastakin puolet, ja voin sanoa, että hieman tiukkaa teki: toisessa oli vaniljajäätelön lisäksi kinuski- ja suklaakastiketta, kermavaahtoa ja kirsikkaa ja brownies-annoksessa kaksi tahmeaa, pähkinäistä mutakakkupalaa, kinuski- ja suklaakastiketta sekä jäätelöä. Tuon tankkauksen jälkeen kuitenkin jaksoimme kiertää vielä Moderna Museetin Andy Warhol -näyttelyn. Kiinnostuin aikanaan Warholista David Bowien kautta ja jonkin verran taiteilijan elämästä tiesin jo etukäteen, mutta näyttely toi paljon lisää infoa moneltakin kannalta. Tosin myös paljon jäi avoimeksi ja hämärän peittoon, mutta näinhän usein modernin taiteen kanssa käy, ja ehkä se on tarkoituskin. (kuva http://www.tgifniagara.com/gallery.html)

Illalla vain lepäsimme rankan päivän jäljiltä ja testasimme Scandic Malmenin oman ruokaravintolan illallistarkoituksessa. Niinhän siinä kävi, että gratinoidut vuohenjuustoleivät punasipulihillokkeella veivät voiton "Matkan paras ruoka" -listaukessa: uskomattoman maukasta ja täydellisesti rakennettua ruokaa. Hintakin taisi olla reissun halvin, vain noin 14 euroa annoksesta! Tuon jälkeen kelpasi mennä huoneeseen unettumaan, ja nukkumatti tulikin jo yhdeksältä - seuraavan aamun herätystä ajatellen hyvä juttu.

Aamulla emme ehtineet hotelliaamiaiselle, sillä Viking Isabella lähtö oli paikallista aikaa jo varttia vaille kahdeksan. Hyttiä meillä ei paluumatkalla ollut, joten jätimme tavaramme säilytykseen ja haahuilimme koko päivän pitkin laivaa. Tämä on se osuus, josta en ruotsinmatkoissa pidä, sillä päivälaivoilla ilman hyttiä oleminen on mielestäni suurimman osan ajasta todella puuduttavaa. Tarkemmin ajatellen sama pätee myös iltalaivoihin, sillä en pahemmin juo alkoholia enkä varsinkaan humalahakuisesti, ja tämähän taitaa olla risteilylle tulevien pääasiallinen huvi. Joka tapauksessa aloitimme aamun laivassa Seaside Cafe -aamiaisella eri mielikuvituksekkaasti puurolla, kananmunalla, sämpylällä ja tuoremehulla, ja pitkä päivä kului sen jälkeen lähinnä lehtiä lukien ja TaxFreetä tutkaillen.

Kohokohdaksi paluumatkallakin tietysti muodostui laivan perinteinen seisova pöytä, jossa oli varsinkin lämpimien ruokien osalta jälleen mainio valikoima. Jotkut pitävät laivan noutopöytää vain syöttölänä, mutta minusta itse pöytien ruuat ovat varsin hyvin valmistettuja. Toinen hyvä puoli on, että noutopöytä antaa mahdollisuuden koostaa todella terveellisiä ja hyviä kokonaisuuksia. Omalle lautaselleni kertyi mm. saaristolaisleipää ja graavikalaa, broilerin valtava grillattu file, erilaisia salaatteja, höyrytettyjä kasviksia, maissia, äyriäispaellaa, mustekalaa, oliiveja, artisokkia ja juustomakaronia. Kontrolli ja sivistyneisyys katosi oikeastaan vasta jälkkäripöydässä, josta kiskoin kaksi lautasellista vaniljajäätelöä suklaa- ja kinuskikastikkeella. Ei, mutta kyllä se kannatti. Kerrankos sitä noutopöydässä syödään. ;) Totta on se, että jonot ja ihmisten tunku noissa buffeteissa on todella häiritsevää ja harmillista. Siksi ehkä jatkossakin tyydyn ainakin itse aamiaista lukuun ottamatta laivallakin vain á la carte -ravintoloihin.

Kotiinpaluu oli väsyttävä, mutta ei harmittava. Neljä päivää täydellistä offailua on oikeastaan ihan hyvä aika. Kaiken kaikkiaan matkasta jäi niin hyvä maku, että saapi nähdä, milloin tre kronor kutsuu uudelleen..

Lomalta palaavan arki

Nyt on Tukholman-matka takana ja vähän muutakin, kun edellisen kerran kirjoittelin jo ennen viimeistä treenikiertoa. Kieltämättä ennen lomaa oli hieman hektistä niin opiskelun kuin töidenkin suhteen eikä muutenkaan henkisesti innostanut kirjoittaa kaikkea julkiseksi, mutta suurempi syy päivitysvälin pitenemiseen lienee treeniblogin aloittaminen Fastin MuscleForumilla. Linkki blogiini on tässä , ja mitä luultavimmin jatkankin nyt treenien kirjaamista lähinnä tuonne ja pyhitän tämän blogin sitten muille asioille - ajatuksille, tarkemmille pohdinnoille ja arjelle. Alkavasta kiristelystä, treeniohjelman muutoksista ja edellisen treenikierron analyysistä siis voi lukea tuosta toisesta blogista.

Mutta sitten reissuun. Tarkemman matkaselostuksen kuvien kera koetan saada tänne tämän viikon aikana, jos kotipuolesta saadaan lähetettyä nuo kuvat netitse. Emme tosin paljonkaan kuvamateriaalia ottaneet, mutta ehkä jotain olennaista voi välittyä myös visuaalisen materiaalin kautta. Kaiken kaikkiaan matka oli mainio - ei liian hektinen tai täyteen buukattu, mutta kuitenkin elämyksiä ja kokemuksia sekä rentoutusta tarjoava. Onnistuin lähes täysin unohtamaan kaiken arkisen, mikä lienee ihan hyvä saavutus varsinkin lyhyelle lomapätkälle. Kovin hyviä öitä en kuitenkaan saanut nukuttua, mistä syystä valtava väsymys on vaivannut vielä tänäänkin. Hiilarimättöjen jälkeen pidän myös pari päivää vähän kevyempää ruokavaliota, mikä ehkä vähän väsyttää, ja kun kerran olen niin täysin hiilaripolttoinen, myös nälättää.

Mutta pian jatkoa seurannee.

Muutama sana elämästä ja suunnitelmista

Tukholman-matka on nyt sitten varmistunut. Eilen varasin ja maksoin laivamatkat, hytit ja laivaruokailut, edessä on vielä mahdollisesti sopivan hotellin etsintää ja suunnittelua. Haluaisin (ja tiedän äitini olevan samaa mieltä) pitää reissaamisen kuitenkin mahdollisimman spontaanina, joten mitään minuuttiaikatauluja ei ole tarkoitus tehdä. Vaan voitte kuvitella, että tällaiselle organisaattoripersoonalle suunnittelemattomuus on varsinkin innostuneena täysin mahdotonta - olen jo selvittänyt sopivia hotelleja ja huonovaihtoehtoja, selaillut karttoja ja tarjouksia, syynännyt laivan buffettarjontaa (ja suunnitellut jo valmiiksi valitsemani ruokalajit), eritellyt TaxFree -ostettavia ja arvioinut niiden hintoja sekä kaikkea muuta mukavaa hoopolta vaikuttavaa. Pääpointti on kuitenkin se, että on hurjan mukavaa päästä pitkästä aikaa matkaamaan ja rentoutumaan täyshoidossa. Kuukausi on - onneksi - lyhyt aika.

Pelkkä matkakuume ei kuitenkaan nyt pidä mielialaa korkealla. Jo useamman päivän olen pohtinut sopivaa hetkeä kiteyttää tänne tämänhetkiset tuntemukseni elämästä ja ajatukseni asioiden kulusta, ja teen sen nyt. Tällä hetkellä kyse on kutakuinkin pienestä, mutta kokonaisvaltaisesta huomiosta koskien arjen kulkua, mielialaa, elämää ja sen osa-alueita. Vuoristoradasta huolimatta olen jo pidemmän aikaa voinut mennä nukkumaan iltaisin toivoen, että seuraava aamu ja seuraava päivä olisi jo pian, voinut lähteä kouluun innoissani tulevasta päivästä, tehdä tulevaisuudensuunnitelmia perustaen niitä nykyisen varaan ja nauttia elämästä vain sellaisena kuin se on, pure. Ehkä tässä on kyse jotenkin paitsi siitä, että olen tehnyt oikeita valintoja, myös siitä, että alan ymmärtää valintojeni todella olevan minun omiani - voin vain itse tehdä elämästä sellaista kuin haluan enkä ole ratkaisuistani enää vastuussa muille (toki olen riippuvainen muista ja minun on ajateltava heitä tehdessäni päätöksiä, mutta en kuitenkaan voi tuntea tyytymättömyyttä väittäen, että syy on muissa). Enää ei vain yksinkertaisesti tarvitse tehdä asioita, joita ei halua. Maailma on vain auki niiltä osin kuin sen haluaa. Velvollisuuksia toki on ja ne kuuluvat elämään - ikävätkin, mutta pääpiirteissään tyytyväisyys siihen, mitä olen saanut kasaan, on ihan silminnähtävää.

Tämän ymmärtäminen on otaksuttavasti se suurin mielihyvän lähde, sillä liittyyhän se myös minäpystyvyyden kokemukseen. En ainoastaan tee tiettyjä asioita, vaan minä pystyn itse päättämään, miten haluan tehdä. Koskaan ei kai voi olla täysin varma, ja epävarmuuden sietäminen on sekin välttämätöntä, mutta tiedättehän - se tunne, että kuitenkin kaikki on jotenkin kohdallaan ja muutoksille ei ole tarvetta, on siellä silti, pohjimmaisena, määrittämässä koko muuta tunneskaalaa. Harhaanjohtavaa kai tämä on sikäli, etten toki ihan joka hetki tunne näin, mutta mittarina voisi kai pitää sitä, että suurimman osan ajasta tiedän, että tämä on nyt se elämä, jota haluan elää. Ehdoitta.

Katse treenikevääseen

Se, mitä tästä viikosta on noin yleisesti jäänyt käteen, liittyy lähinnä treenaamiseen. Tuntuu, että juuri muuta ei ole koulun ohella ehtinytkään tehdä – viime viikonloppu meni sukuloidessa, levätessä ja syödessä, ja nyt säännöllinen rytmi on tuntunut taas ihan omalta. Treeniviikosta tuli muutenkin yhtenäinen ja hyvä, joten kelpaahan siitä tänne raportoida.

Ma Jalkatreeni 80 min. Lähinnä etukyykkyä, askelkyykkyä ja yhden jalan suorin jaloin maastavetoa. Jälkimmäisin napsautti jotain pientä polvessa, ja omituinen tunne onkin seurannut sitä läpi viikon.

Ti Selkä- ja olkatreeni 90 min. Kaikki sarjat tuli tehtyä ja muutenkin peruskauraa.

Ke Uinti 30 minuuttia (1 km) ja kävely 1,5 h venyttelyineen.

To Jalkatreeni tällä kertaa peruskyykyllä, hackilla (!) ja suorin jaloin maastavedolla höystettynä, 65 min. Ei hassumpaa, varsinkaan, kun mukana oli uusi liike. Maltoin tehdä pitkät ja hartaat lämmittelyt.

Pe Voimistelu 45 minuuttia venyttelyineen, afrotanssi 1 h, pyöräilyt 40 minuuttia.

La Hölkkälenkki, päälle hyppyjä ja punnerruksia sekä venyttelyt, noin 45 minuuttia.

Tänään edessä on vielä pitkähkö ylävartalotreeni, arviolta aikaa tulee menemään noin 90 minuuttia.

Itse asiassa eilen piti olla lepopäivä, mutta jalat olivat levottomat ja muutenkin teki mieli ulkoilmaan (ettei vain olisi tullut luettua liikaa psykologian metodologiaa?). Lenkki meni kuitenkin hyvin, ja olen tyytyväinen, että lähdin ihan juoksentelemaan. Nyt kuitenkin, kun tarkastelen viikkoa kokonaisuutena, voin huomata, että treeniä tulee tälle viikolla kaiken kaikkiaan 10 ja puoli tuntia! Ok, salitreenistä osa menee kaikenlaiseen nyhväykseen, kävelyt ja voimistelut ovat kevyttä ja venyttelyjä nyt ei oikeasti lasketa mutta silti. Viime syksynä tein näitä treenimääriä ja tuntui kuin olisin aina menossa, söin liian vähän ja aineenvaihdunta oli ihan jumissa. Jotakin tekemistä tällä on kaksijakoiseen siirtymisen kanssa: vaikka olen nostanut treenien volyymiä (lyhyet sarjat, mutta kokonaistoistomäärän nousu), treenifrekvenssin lisääminen on jotenkin kummasti muovannut palautumiskykyä. Syön toki nykyisin myös paremmin, mutta esimerkiksi tämä viikko ei ole ollut ravintopuolella mitenkään optimaalinen, vaan vatsa on kieltäytynyt toimimasta parhaalla mahdollisella tavalla ja näläntunne on ollut vähän tai vähän enemmän hukuksissa koko ajan. Kumma se ihmisen keho vain siis on.

Nyt mennään eteenpäin ja ensimmäinen kunnon lepopäivä olkoon sitten, kun oikeasti väsyttää. Toivon, että ensi viikolle luvatut lämpötilat sulattavat pyörätiet auki, ja pääsen viimein hybridini kanssa tositoimiin. Mainittakoon, että yhteistyömme alku on ollut takkuinen, sillä nurin on menty ja naarmuja nuoltu useamman kerran. Ilmeisesti tuliterät kesärenkaat, uudet jarrut ja huono ajuri yhdistettynä näihin pääkallokeleihin ei ole mitenkään paras yhdistelmä. Kuitenkin se, mitä paljaalla on päässyt ajelemaan, on antanut esimakua vähän laadukkaamman pyörän ajotuntumasta. Kesällä muuten sitten ajetaan pyörällä, se on varma. Ja juostaan, loikitaan sekä nostetaan aerobinen kunto ylös näytille sieltä kuopasta, minne talvikausi se tönäisi. Samalla toivottavasti säilytetään ne lihat, joita se talvikausi vastaavasti kerrytti.

Tarkkoja suunnitelmia en halua tehdä, mutta vakaasti suunnitelmissa on nyt tehdä muutama tällainen treenikierto ja sitten alkaa hiljalleen tiputtaa puntin määrää aerobisen lisääntyessä. Ehkä loppukeväästä sitten juoksennellaan ihan kisoissa asti, kun kerran kevään puolimaraton menee mitä luultavimmin sivu suun? Ystävän kanssa olemme suunnitelleen tuossa aiemmin mainittuja loikka- ja porrasharjoituksia Harjulla heti, kun säät antavat periksi, ja itseäni himottaisi kesällä verestää myös yleisurheilutaitoja.

P.S. Bloggerin Compose-tekstieditori on todellakin aivan perunamaasta. Jos on olemassa valmis teksti, kopiointi ei onnistu millään suoraan, vaan jos haluat vaihtaa esimerkiksi fontteja, varsinaisessa html-editorissa tagit tuplaantuvat ja kombinoivat keskenään mielivaltaisilla tavoilla, mistä on tuloksena fonteiltaan täysin sekava tuotos. Korjailepas siinä nyt sitten tageja manuaalisesti, kun on muka-helppo compose-editori sotkemassa kaiken. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos ei voida kehittää tämän toimivampaa järjestelmää, jättäkää kokonaan tekemättä. Ne, jotka eivät sitten osaa blogata ilman, olkoot kirjoittamatta. Hemmetti.

Mitä söisin, jos täytyisi valita?

Muun muassa Uneliaassa blogissa oli listattu kahdeksan ruoka-ainetta, joista et luovu. Prisman Totuus ruoasta -dokumentissa taannoin oli myös tutkimus, jossa nuorten piti itse valita ruoka-aineita, joita he syövät kahden viikon ajan. Vaikka pojat valitsivat ruoat itse, ne alkoivat silti kuvottaa heitä. Käyköhän näin jokaiselle? Who knows, mutta itsekin oli pakko päästä listailemaan suosikkejani, kun se oma ruokalista tuntuu muodostuvan tietylle, melko muuttumattomalle perustalle (vaikka vaihtelua onkin paljon). Tässä ei ehkä ole kaikkea, mutta suurin osa tärkeimmistä varmasti.

1. Maitotuotteet. Nämä on nyt pakko nivoa yhteen, sillä ne muodostavat selvästi yhden olennaisimmat osan ruokavaliostani muodossa jos toisessa. Vaikka maitoa en kotioloissa sellaisenaan paljon juo, melkein itku tulee, jos jääkaapista ei loppuviikosta löydy raejuustoa, rahkaa tai jogurttia. Lähes ruoka kuin ruoka vaatii kaverikseen jotain näistä. Juustot ovat yksi suurimmista herkuista nekin.

2. Leipä. Kyllä leipä on ehdottomasti jotain, mistä en luovu. Hiilihydraatit voisi toki ottaa vaikka vain kaurahiutaleista, pastasta tai muroista, mutta leipä on vain niin hyvää, että sitä kaipaisi kuitenkin.

3. Omena. Suosikkihedelmäni. Maku on vain niin loistava, että voittajaa ei ole. Ja minä olin tälle vielä lapsena allerginen!

4.Porkkanat. Porkkanoita on kaapissani aina, ja niitä menee.

5. Marjat. Osa jokapäiväistä ruokavaliota minulle.

6. Kaurahiutaleet. Edullista, helppoa, sopii moneen käyttöön, maistuu hyvältä ja on terveellistä.

7. Kananmuna. Kaikki, mitä sanoin kaurahiutaleista, pätee myös tähän.

8. Jäätelö. Kaikista maailman herkuista valitsisin jäätelön. Voi myös huijata ja ujuttaa jäätelön seassa itseensä ne kaikki muut herkut: keksit, suklaan ja karkit. Tosin pelkällä vaniljallakin pärjää pitkälle.

Montaa mieltä

Viikko vierähti huitaisemalla, ja sen sisään mahtui todellakin monta tapahtumaa ja mielialaa. Ensiksikin menin ja ostin uutukaisen pyörän, joten nyt polkemaan pääsee oikein toden teolla. Tai siis pääsisi, jos säät olisivat vähänkään suotuisia. Keski-Suomessa loppuviikko näyttää joka päivälle lumisadetta, ja plussan ja pakkasasteiden vuorotellessan hurmaavan lumipilven alle kätkeytyy pyöräilijän kannalta melko hengenvaarallisia jäälipareita, -uria ja peilikenttiä sekä muuta mukavaa sekä turvallista.

Tämän saatoin kokea heti maanantaina toista koeajoa suorittaessani. Olen ehkä joskus aiemminkin maininnut, että suuri osa jalankulkijoista on pyöräilijälle myrkkyä, sillä olen pelastautunut em. aiheuttamista läheltä piti -tilanteista jo melkein liian monta kertaa. Jalankulkijoissa sinänsä ei ole muuta vikaa kuin että heitä eivät kiinnosta liikennesäännöt (huomio: ei suurin osa pyöräilijöistäkään noita sääntöjä noudata!), vaan linjoja valitaan miten sattuu, tallustellaan missä sattuu ja tehdään älyttömiä liikkeitä. Ymmärrän kyllä, että kävellessä turvallisuudentunne on niin suuri, ettei välttämättä tule ajatelleeksi, että sinne taakse ja sivuille pitäisi oikeasti katsoa myös jalkakäytävän risteyksissä, mutta kun toisesta suunnasta tulevalla onkin vauhtia pahimmillaan se 30 km/h, tilanne onkin oikeasti vähän toinen. Pahinta on todellakin arvaamattomuus - vaihdetaan yhtäkkiä puolta katsomatta, onko joku kenties kohta tulossa kohdalle ja seurauksena hypätään suoraan mahdollisen fillaristi eteen.

Palatakseni maanantaihin, jalkakäytävää oli poikittain ylittämässä vanhahko mies. Ongelmana oli se, ettei hän vaikuttanut ainakaan päällisin puolin olevan mitenkään tietoinen muusta liikenteestä, joten aloin epäillä, josko hän sen tietoisemmaksi tuleekaan, kun olen lähempänä. Uuden kaikki-tänne-nyt -jarruisen pyöräni kanssa rutistin tietysti reaktionomaisesti kahvan tappiin asti, ja pyörä käyttäytyi liukkaalla ja uraisella tiellä niin kuin odottaa saattaa: pyörähti lähes ympäri, minkä seurauksena minä tyyskähdin suoraan poskelleni. Pappa ei ainakaan ilmaissut huomaavansa leviämistäni mitenkään vaan jatkoi matkaansa tyynen rauhallisesti minun jäädessäni keräilemään itseäni keskeltä risteystä. Lievähkön aivotärähdyksen taisin saada - päätä näet särki pari päivää melko tasaisesti - ja toinen puoli poskesta turposi aarin kokoiseksi, mutta muuten taidettiin selvitä säikähdyksellä. Mitä taas voimme todeta tästä? Liikenne vaatii liukkaalla - ja varsinkin vieraan ajoneuvon kanssa - ekstrahifiä varovaisuutta.

Samaisena maanantaina kuitenkin kompuroin tekemään jalkatreeniä, minkä fiksuudesta en voi olla varma, mutta toisaalta treeni meni hyvin: tein etukyykyssä jo pari kakkosta 40 kilolla ja jalat ottivat itseensä, mutteivät kipeytyneet. Itse asiassa treenasin nyt sunnuntaista lähtien neljänä päivänä peräkkäin raskaasti, sillä tänään aion lähteä sukuloimaan ja kaveroimaan muille paikkakunnille, ja loppuviikko onkin täten täysin keventelyä (kävelyä ja venyttelyä). Ehkä kaksijakoinen alkaa purra, sillä siitä huolimatta, että joka päivä olen tehnyt paljon raskaita sarjoja ja joitakin niistä aivan loppuun asti, olo ei tunnu mitenkään erityisen kärsineeltä tai lihakset totaalisen aroilta. Taannoisen ylirasitustilan vuoksi tauko tulee silti mielestäni tarpeeseen. Tästä treenikierrosta jäi käteen paljon hyvää: etukyykkyennätysten lisäksi huimasti nousseet kulmasoutupainot (18 kilolla siedettäviä kuutosia), parantunut ja tehokas sjmv-tekniikka (pohjasta asti 60 kilolla kuutosia), ennätykset myös smith-kyykyssä ja valtavan hyvä fiilis harjoittelusta ylipäätään.

Tiistaista vielä sen verran, että kävin ensimmäistä kertaa elämässäni myös verenluovutuksessa SPR:n veripalvelun Jyväskylän toimistolla. Etukäteen pelkäsin, että alhaisen puoleen kääntyvillä verenpaineilla olisin saattanut huojuilla menetyksestä, mutta olo oli koko ajan hyvä, ei sattunut eikä mitään muutakaan. Sain lisäksi hienon kauppakassin, avaimenperän ja pinssin - nyt siis kaikki ennen luovuttamattomat edes noiden porkkanoiden nojalla kättä ojentamaan!

Ai niin, ja pyörästä vielä. Uusi malli on siis Tunturi X220, cityhybridi, 24 vaihdetta ja jousitettu etuhaarukka. En oikeasti halunnut mitään satavaihteista pyörää, mutta viime vuoden mallistosta sain tämän mukavalta tuntuneen ajokin kohtuuedullisesti, ja paljon kauniimpi se mielestäni on kuin mummomallin Tunturit tänä päivänä. Toisekseen Jyväskylän maastoissa ja useita kymmeniä kilometrejä viikossa ajettaessa vaihteille ja muuntuvuudellekin on käyttöä. Hyvää kuvaa en fillarista nyt löydä, mutta tässä X220:n isosisko X320 (lähde) , joka näyttää melkein identtiseltä. Eroa taitaa olla lähinnä jarrujen ja vaihteiston laadussa.

Helmiviikon hienoutta

Alkuviikosta taisin antaa ymmärtää, että asiat sujuivat. Niin ne sujuivat kyllä loppuviikonkin: päivästä toiseen mainioita treenejä, enkkoja ja jaksamista. Keskiviikkona tein hyvän pienen juoksulenkin, torstaina onnistuneen jalkatreenin (smith-kyykyssä ennätys 50 kg, suorin jaloin vedossa huomattavasti puhtaammalla tekniikalla samanlaisia lukemia ja enemmänkin, jollei puristusvoima olisi loppunut alkuunsa), perjantaina kävelyä, pyöräilyä, telinevoimistelua ja valtavan hauskaa afrotanssia (liikuntaa yhteensä peräti neljä tuntia!) ja tänään melko onnistunut ylä- ja keskivartalon treeni. Eilen lauantaina vain lepäilin. Kuten arvata saattaa, ruoka maistuu mainiosti pitkin päivää harjoitusmääristä johtuen. Kyllä kelpaa!

Tuleva alkuviikko on kiireinen. Treenien suhteen olisi tarkoitus hieman kevennellä, kun tämä viikko kerran oli niin mainio. Taidan kuitenkin lähinnä kuulostella kehoa ja teen rankemmin, jos energiaa tuntuu riittävän.

Ikäviäkin asioita tietty tapahtuu: kasari-Helkamani vaihteisto päätti osittain sanoa sopimuksensa irti, ja nyt talvisaikaan vajaavaihteisella pyörällä ajaminen on melko raskasta touhua. Edessä siis taitaa olla uuden (kunnollisen) pyörän hankinta. Raporttia seuraa, mikäli uusi sotkotin tähän talouteen ilmestyy.